Kotona on aikaa...

...askarrella perunagnoccheja...

 ...ihmetellä avokadopastakohua...

 ...suunnitella seuraavan viikon ruokalistaa...

 ...kuivata yrttejä...

...juoda kahvia...

...kuvailla kuolevia kukkia...

Ja kaiken tämän jälkeenkin on vielä ruuuunsaaaasti aikaa ajatella.

Esimerkiksi sitä aikakauslehden haastattelua, jonka lähdettä en muista, mutta jossa kotiäiti sanoi, että kotona lasten kanssa ollessaan on mahdotonta säilyttää itsestään kuva rationaalisena, itsensä hillitsevänä aikuisena. Töissä se on hänen mukaansa paljon helpompaa.

Samaa pätee myös kotona oloon ilman lapsia. Töissä ollessani ainakin uskottelin itselleni, että olen aikaansaava, tehokas ja kompromissitaitoinen. Ajoittaiset kiukunpuuskat ja muut huonot hetket saattoi piilottaa stressi-tekosyyn taakse.

Kun itsensä kanssa viettää paljon aikaa kaksin, näkee paremmin myös sen toisen puolen. Että on kateellinen ("Miksi en saa, vaikka naapurillakin on"), kärsimätön ("Varataan se lomamatka nyt eikä ensi viikolla, kun saat vapaapäivät varmistettua") tai ripustautuva ("Olisit nyt mun kanssa, kun olit eilenkin ylitöissä / firman dinnerillä / kuntosalilla / you name it"). Kun on katsonut kolme tuntia putkeen telkkaria netistä, voi myös pyyhkiä mielestään käsityksen itsestään tehokkaana ihmisenä.


Itsensä kohtaamiselta työelämä ainakin ajoittain suojaa.

Oivalsin muuten (vasta) jokunen aikayksikkö sitten, miten ratkaisen muinaisen kotihenkilö-kriisini. Ranskaksi sanotaan femme au foyer, ja sana femme tarkoittaa kätevästi sekä naista että vaimoa. Foyer taas viittaa takkaan, tulisijaan tai pesään. Alan siis tästä eteenpäin kutsua itseäni (todennäköisesti vain sisäisessä kirjeenvaihdossa itseni kanssa) tulisijanaiseksi.

Tapaus Curry vs. Curry

Suomessa tapasin toisinaan kiepauttaa thai-vaikutteisen tofucurryn pikaisena arki-illallisena. Näin se kävi:

Askel 1: Menin mihin tahansa lähikauppaan ja ostin paketin tofua, pussillisen pakastekasvissekoitusta, purkin kookosmaitoa ja currytahnaa, ehkä chilitahnaakin, jos oli villi olo.

Askel 2: Palasin kotiin, ruskistin tofupalat pannulla, pyöräytin currytahnassa, heitin kasvikset ja kookosmaidon sekaan ja annoin kypsyä saman ajan riisin kanssa. Koristelin seesaminsiemenillä.

Askel 3: Söin.

Koska se on hyvää, vaikkeikaan välttämättä kovin autenttista thaikkua, kokeilen samaa Sveitsissä. Näin se "käy":

Askel 1: Käyn kolmessa ruokakaupassa, ennen kuin löydän currytahnaa. Hylkään samalla ajatuksen tofusta ja ostan sen tilalle kanaa, koska mielellänihän minä kävisin vielä neljännessäkin ruokakaupassa, mutta en kyllä sen jälkeen enää jaksa selitellä Herra Täydelliselle kasvisruoan iloja.

Askel 2: Finduksen Malaysia-sekoituspussin avaamisen sijaan suikaloin paprikan, pesen ja viipaloin porkkanat, nypit parsakaalista nuput, sulatan ja huuhtelen pavut, kuorin ja kuutioin ananaksen. Sitten suikaloin kanan, ruskistan ja pyöräytän curry- ja chilitahnassa.

Askel 3: Yritän arvailla eri vihannesten kypsymisaikoja niin, että kaikki tulisivat padasta ulos al dente. Mietin niin tiiviisti, että unohdan laittaa riisin kiehumaan. Kun muistan riisin, alan arvailla oikeaa annoskokoa. Miten monta desiä on Ben-sedän valmiiksi paketoiduissa kahden hengen pakkauksissa? Pakkauksen kyljessäkin on joku ohje, mutta ne ovat aina liian isoja, että ihmiset kuluttaisivat ja ostaisivat enemmän, tai pieniä, koska ravintotietojahan lukevat yleensä laihduttajat.

Askel 4: Riisin kypsyessä jatkan kypsymisaikojen arvailua ja mietin, onko kookosmaitoon nähden kasviksia liian vähän, sillä maitopakkaus on täällä erikokoinen.

Askel 5: Pyydän miestä tuomaan kaupasta seesaminsiemeniä, koska ne olivat minun kaupassa käydessäni loppu. Eli en tiennyt, millä osastolla niitä myydään enkä kehdannut kysyä.

Askel 6: Puolitoista tuntia myöhemmin syödään.

Tuomio: Sveitsi-curry päihittää maussa Suomi-version tuoreiden raaka-aineiden ansiosta, ja itse asiassa kana istuu makukokonaisuuteen oikein hyvin. Lisäpisteitä olisi voinut tulla myös siitä, että puolivalmistepakkausjätteen sijaan pääosa on biojätettä, mutta koska niitä ei täälläpäin lajitella, se piste jää saamatta.

Suurimmat liikenneriskit

Pidän Sveitsin rekisterikilpiä varsin informatiivisina, sillä niistä käy ilmi, mihin kantoniin auto on rekisteröity. Usein vietänkin moottoritiehetket opiskellen kantonitunnuksia. Aivan kaikkia en vielä osaa ulkoa, mutta suuresta osasta olen ehtinyt jo kehitellä melkoisia ennakkoluulojakin syväluotaavia yleistyksiäkin.

Tässäpä pieni lukuopas kanssa-autoilijoiden tulkintaan Sveitsin moottoriteillä, olkaa hyvät!

GE = Geneve
Geneveläiskuksi on tottunut ruuhkaan eikä kaipaa liikenteessä omaa tilaa.

Liikenneruuhka geneveläisittäin.

Suurin riski: Kuvittelet perässä vasemmalla kaistalla ajavan tyypin haluavan ohittaa, koska hän ajaa niin lähellä. Väistät oikealle - ja jäät seuraavaksi kymmeneksi kilometriksi jumiin matkailuauton taakse. Geneveläinen roikkuu kuolleessa kulmassa eikä aiokaan ohittaa. Lähellä ajaminen on vain hänen tapansa tiivistää ruuhkaa.

VD = Vaud 
Vaudlainen kuljettaja on hyvin samantyyppisen kuin geneveläinen, jakavathan kantonit ison osan aamuruuhkistaan. Vaud on kuitenkin laaja kantoni, jonka toinen pää ulottuu Alppien reunaan, joten osa kuljettajista muistuttaa valaislaisia (ks. kohta VS).

Suurin riski: Tunkee ajamaan viereesi liikenneympyrässä, joka suomalaisen silmiin on aivan selkeästi yksikaistainen, sveitsiläisen mielestä vähintään kaksikaistainen. Käyttää lisäksi vilkkua liikenneympyrässä törkeän epäloogisesti.

JU = Jura
Juralaiset ovat vuoristolaiskansaa, jotka ylpeilevät kyllä kylmänkestävyydellään mutta eivät harrasta talvirenkaiden käyttöä.

Ja sama juralaisittain.

Suurin riski: Jos talvirenkaiden virkaa toimittavat peräkonttiin sullotut lumiketjut ja suurin osa työmatkasta on alamäkeä vuorenrinnettä alas... Juu, jos pystyt jäämään talviaamuna kotiin, pyöräytä kulhollinen poppareita, asetu ikkunan ääreen tarkkailemaan teiden tapahtumia ja näppäile hätänumero kännykkään valmiiksi.

VS = Valais 
Valais on pääasiassa saksankielinen ja hyvin vuoristoinen kantoni, jossa arvostetaan ennakoitavuutta ja omaa tilaa. Siksi valaislainen onkin motarilla helppo ohittaa: hän luikkii kiltisti karkuun oikealle kaistalle, kun ajat alle sadan metrin päähän.

Valais'ssa seutua tuntemattomalle paras kulkuvälinen on hiihtohissi.

Suurin riski: Rauhalliset refleksit, joiden vuoksi perässä ajavan on esimerkiksi valoista lähdettäessä varottava, ettei vahingossa kaasuta VS-kilpiä lyttyyn. Samantyyppistä ajokulttuuria harrastetaan Bernissä (BE) ja Graubündenissa (GR). (Ja yhtään eivät ole ranskankielisten sveitsiläisten ennakkoluuloja nämä, vaan ihan ovat totta!)

TI = Ticino
Italiankieliset ticinolaiset rakastavat omaa tilaa moottoritiellä lähes yhtä paljon kuin valaislaiset, mutta italialaisen temperamentin ansiosta heillä on nopeat otteet liikkeellelähtö - ja kaistanvaihtotilanteissa.

Suurin riski: Sen kummemmin ticinolaisia kuin valaislaisia ei pidä pitää huonoina kuskeina vain siksi, että he ovat moottoriteillä varovaisia ja jättävät turvavälin. Pienillä vuoristoteillä he vetävät heittämällä ohitse, todennäköisesti toinen sisä- ja toinen ulkokurvin puolelta.

Tällaisilla kaduilla ticinolaiset ovat vahvimmillaan.

 AI = Appenzell Innerrhoden 
Appenzell on pieni itäsveitsiläinen kantoni ja ihmettelin pitkään, miksi varsinkin lentokentälle vievä moottoritie on kantonin kokoon ja kaukaisuuteen nähden kohtuuttoman täynnä AI-autoja. Sveitsiläistuttava valisti, että autovuokraamoiden kannattaa verotuksellisista syistä pitää kirjansa Appenzellissa, joten AI tarkoittaa Länsi-Sveitsissä yleensä turistia.

Suurin riski: Ennakoimattomuus. Navigaattori peittää puolet näkymästä tai ohjeistaa strategiset 50 metriä liian myöhään, mikä johtaa holtittomuuteen liittymäalueilla.

ZG = Zug ja SZ = Schwyz 

Molemmat ovat Zürichin kupeessa köllötteleviä pikkukantoneita, joiden veroprosentit ovat maan alhaisimpia (lue: joiden asukkaat ovat maan rikkaimpia). Rajallisesti samat piirteet pätevät myös zurichilaisiin kuskeihin (ZH).

Suurin riski: Aina kun jompikumpi tunnus osuu näköpiiriin, alan miehen ajaessa tarkkailla hänen ajolinjojaan ja navigaattoria, sillä seuraavassa mikrosekunnissa miehen huomio tulee täysin kiinnittymään mielettömiin autoihin kilpien edessä, ja apukuskin on otettava väliaikaisesti ajatteluvastuu. Vaatii myös harjoitettua sietokykyä käydä joka autoreissun yhteydessä keskusteluja siitä, mikä auto meille seuraavaksi hankitaan (ja kun ei kuitenkaan hankita).

Ihan turvallisuuden vuoksi: tällaiset autot kannattaa katsoa autonäyttelyssä, ei liikenteessä.

F = France

Ranskalaisilla kuskeilla on ticinolaisen refleksit, geneveläisen oman tilan tarve ja vaudlainen epälogiikka vilkun käytössä. Kaksikaistaisen tien oikealla kaistalla hän saattaa pitää vilkkua päällä, vaikkei aikoisikaan vaihtaa kaistaa, samoin vasemmalla, vaikkei ole enää, minne vaihtaa.

Suurin riski: Sveitsiläiskuski alkaa ajatella enemmän omia ranskalaisennakkoluulojaan kuin liikennettä, ja niillä geneveläisillä turvaväleillähän siitä vasta riemu syntyy.

Fondueta ja kuumaa viiniä

Sateisen maanantain ja yleisen surkean fiiliksen nostattamiseksi hiukan markkinatunnelmaa viikonlopulta.

Montreux avasi joulumarkkinansa perjantaina, joten sinne piti heti päästä avaamaan joulunodotuskausi. En ole kummoinen joulushoppaaja, joten päähuvejani olivat herkuttelu ja muiden ihmisten puheille hihittely: yksikin nuori nainen harmitteli kaverilleen, että tänä vuonna markkinoilla ei satanut lunta. Sanon vain, että jos minulla olisi ollut jalassa ballerinat ilman sukkia, en olisi varsinaisesti surrut lumettomuutta.

Käytännön vinkiksi voin sanoa, että Montreux'n keskusta on varsinainen sumppu, joten kun nettiohjeissa neuvotaan jättämään auto viikonloppuisin parkkipaikalle kaupungin ulkopuolelle, niin kannattaa todella tehdä. Meillä kävi tuuri: saimme paikan parkkihallista noin vartin odottelun jälkeen, ja tämäkin vain siksi, että edestämme pari autoa peruutti ulos juuri ennen paikkojen vapautumista.

Tervetuloa lempikaupunkiini Sveitsissä!

Ulkoasussa ei ainakaan mennä vikaan.

Kesällä rantabulevardi muuttuu jazz-festareiksi, talvella joulumarkkinoiksi.

Vin chaud ja fondue tekivät kauppansa.

Suklaata, siirappeja, hedelmiä, karkkeja...!

Valoja ja tunnelmaa, Montreux'ssa osataan.

Sunnuntai taas on perinteinen markkinapäivä Ranskan Divonnessa, ja jos kauppojen sunnuntaikiinniolo ajoittain ahdistaa, Divonnessa se lievittyy. Olen kyllä jo tottunut shoppailemattomiin sunnuntaihin, mutta tykkään markkinoiden eläväisestä mutta raukeasta tunnelmasta.

Leivänteon ranskalaiset osaavat.

Herkkua on siellä monenlaista.

Mies tutki sisustusliikkeen tarjonnan samalla, kun minä nautin teestä.

Toki ostoksiakin tarttui mukaan.

Hei sitten, mummi

Lapsena surullisin tuntemani kirja oli Hei sitten, ukki. Olin oman ukkini kuollessa kaksivuotias, enkä muista siitä mitään, mutta muistan edelleen, miten viiltävän surullista kirja-ukin kuolema oli.

Tänään menetin viimeisen isovanhempani, äidinäidin eli mummin. Mummi eli ukin kuoleman jälkeen 28 vuotta.

Kun saan tiedon, istun pitkään sohvalla ja itken. Sytytän kynttilän ja itken. Ajattelen sitä, miten kynttilän sytyttäminen on kuin sukupolvien ketju: tulitikku sytyttää kynttilän, ja vaikka tikun puhaltaminen sammuksiin heiluttaa kynttilänkin liekkiä, se jatkaa palamista.

Ajattelen, miten surun hetkellä parintuhannen kilometrin välimatka Suomeen venahtaa vähintään kolminkertaiseksi. Sitä, miten lentoliput ovat aina suunnilleen samanhintaisia, mutta silti niiden hankkiminen tuntuu välttämättömältä vasta hautajaisiin, ei silloin, kun matkasta olisi ollut iloa myös hänelle, joka ei enää ole täällä.

Ajattelen, että mummin karjalanpiirakat ovat maailman parhaita, ja vaikka hän ei ole enää vuosiin pystynyt riisipuuroa keittämään ja ruistaikinaa rypyttämään, vasta nyt ymmärrän surra sitä, osaako kukaan tehdä niitä enää. Välillä ajattelen sitäkin, onko edes oikein surra, kun rakas ihminen on päässyt kivuistaan.

Hei sitten, mummi.

Veroprosentti määrää naisen paikan

Virpi Salmi sohaisi tämän viikon Hesari-kolumnissaan suomalaista perhevapaajärjestelmää. Kolumnin ja sen kommenttien lukeminen  nosti mieleeni taas yhden suosikki-ärsytysaiheeni.

Ennen kuin aloitan vuodatuksen, väsään vastuuvapauslausekkeen: Kirjoittaja on lapseton eikä siten ymmärrä elämästä yhtään mitään. Noin.

Nyt siihen suosikki-ärsykkeeseen: niskakarvani nousevat pystyyn aina, kun kuulen, miten Suomessa ei arvosteta kotiäitiyttä mutta Keski-Euroopassa kyllä. Kerronpa teille, millaisilla tavoilla Sveitsi arvostaa sitä, että naiset hoitavat lapset kotona.

Ensinnäkin oikeus palkalliseen äitiysvapaaseen tuli liittovaltion lakiin vasta vuonna 2005. Sitä ennen kaikkien kantoneiden yhteisessä lailla oli ainoastaan kahdeksan viikon työkielto synnytyksen jälkeen. Nykyään palkallista äitiysvapaata saa 98 päivää eli nelisen kuukautta, ja korvattavat päivät alkavat juosta siitä päivästä, kun lapsi syntyy.

Neljän kuukauden jälkeen on palattava deskin ääreen, jos työpaikkansa mielii säilyttää, paitsi jos saa neuvoteltua työnantajalta (palkatonta) lomaa. Moni jättääkin työnsä esikoisen synnyttyä, sillä verotus tukee sitä, että toinen vanhemmista jää kotiin: työikäisistä sveitsiläisnaisista työskentelee noin 77 prosenttia. Osuus on hienoisessa nousussa, ja viiden vuoden takaa on tultu ylöspäin pari prosenttiyksikköä.

(Miehen) veroprosenttia saa laskettua jo sillä, että menee naimisiin ja toinen jää kotiin chillailemaan, mutta lapsen syntymä alentaa sitä vielä lisää. Summa on prosenttiluontoinen, joten täkäläisillä palkoilla helpotus on usein huomattavampi kuin vaikkapa suomalainen kotihoidontuki, joka on, myönnän, niukka. Ja helpotusta toki saa ihan niin pitkään kuin itse haluaa tai lapsi kypsyy aikuiseksi. Sitä kuitenkaan ei saa, jos sattuu vaikka tekemään lapsen yksin tai eroamaan.

Lisäksi kolmen vuoden jälkeen ei ole enää työpaikkaa, johon palata, ja työllistyminen voikin ottaa todella koville tauon jälkeen.

Sitten on vielä se osa-aikatyö. On totta, että sveitsittäret tekevät paljon osa-aikatyötä, sillä naisista alle puolet eli noin 46 prosenttia työskentelee kokopäiväisesti. Verotus aiheuttaa kuitenkin sen, että osapäiväduunin on oltava suhteellisen hyvin korvattu, tai sitten työntekoon on oltava todella kova intohimo, sillä perheen toisenkin aikuisen (lue: naisen) mennessä töihin myös miehen verotus kiristyy. Päälle tulevat päivähoitokulut.

Toisaalta korkeaa osapäivätyön osuutta selittää myös se, että koulut ja osa päivähoitopaikoista ovat kiinni keskiviikkoiltapäivisin. On siis oltava itse kotona tai hankittava hoitaja. Pääsemme jälleen siihen, että lisähoitajan tai kokopäiväisen oman hoitajan palkkaaminen vaatii melkoiset tulot molemmilta vanhemmilta.

Okei, arvostus on toki muutakin kuin rahaa ja rakenteita, mutta varsinkin suomalaiseen arvostuskeskusteluun liittyy usein oletus, että sitä arvostetaan eniten, jolle maksetaan eniten. Juuri tällä tavalla mitattuna suomalaisia kotiäitejä arvostetaan. Kokonaan toinen asia on sitten se, mitä pidetään normaalina ja hyväksyttävänä naisen paikkana. Siinä valinnassa veroprosentilla on iso rooli.

Lähteet ja lisätietoa:
Tietoa perhevapaista
Työelämätilastoja
Verolaskuri

Hihkun innosta

Jei, sain Pinon päällimmäinen blogin Sannalta A Blog with Substance -tunnustuksen. Eikö olekin hieno? Kiitokset niin tunnustuksesta kuin hienosta blogistakin!

Okei, ensimmäinen sääntö noudatettu (Kiitä tunnustuksen antajaa). Toiseksi pitäisi kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestäni.

1. Olen laiska mutta ripeä, ja jälkimmäisellä pystyn aika hyvin peittämään ensimmäisen. Haaveilen salaa sellaisesta työaikakäytännöstä, jossa oltaisiin töissä kymmenen päivää putkeen ja sitten neljä vapaalla. Normaalilla työviikolla kun pääsen vauhtiin vasta torstain tienoilla, ja sitten pitääkin jo alkaa jarrutella, että jaksaa viikonloppuna nauttia elämästä.

2. Kärsin edelleen teini-iän olen maailman napa -syndroomasta ja siksi häpeän vähän jokaista blogipostaustani ja melkein aina julkaisun jälkeen meinaan vetää tekstin takaisin. Mitähän ihmiset ajattelevat? Mitä jos joku suuttuu ja kommentoi? Mitä jos kukaan ei kommentoi? En kuitenkaan ikinä ole poistanut tekstejä jälkikäteen mutta lupaan aina itselleni kirjoittaa seuraavalla kerralla paremmin - enkä kuitenkaan kirjoita.

3. Kirjoitusvirheitä sen sijaan poistelen tiheästi, sillä olen nopea kirjoittaja mutta laiska oikolukija (ks. kohta 1).

4. Olen asunut Sveitsissä kymmenen kuukautta ja vasta tässä kuussa olen lakannut jännittämästä ranskan puhumista vieraiden kanssa. Mikä ilon päivä: enää ei tarvitse neuvotella itsensä kanssa, viitsiikö mennä postiin kyselemään ensimmäisen ja toisen luokan postilähetysten eroista.

5. Olen myös oppinut luettelemaan puhelinnumeroni sujuvasti sekä sveitsin- että ranskanranskaksi. Englanniksi se sen sijaan ei suju, vaan suusta tulee "eeh, zero eight, no, wait, seven eight.... eeh... six?"

6. Teini-ikäisenä (maailman napa -syndoorman kourissa) haaveilin ulkomaantoimittajan urasta ja arvelin päätyväni hommiin Pariisiin. Nykyään kyselen itseltäni, olenko juuri nyt kenties lähimpänä tuota haavetta ja olisiko aika tehdä asialle jotain. Sitten iskee yleensä kohdassa 2 kuvattu itsekritiikki.

7. Sorrun säännöllisesti klikkaamaan iltapäivälehtien otsikkolinkkejä ja aina jutun nähdessäni petyn siihen, että menin lankaan ja klikkasin. Enkä tarvitse edes "katso kuvat" -tyyppistä houkuttelua, olen niin helppo.

8. Hihkun riemusta aina saadessani blogitunnustuksen. (Minut on nähty! Olen olemassa! Kävijätilastot eivät olekaan vain ohikulkuliikennettä!) Pidän haasteiden vaikeimpana osana sen päättämistä, mitä blogeja linkittäisin.


Siispä lintsaan viimeisestä ohjeesta hiukkasen ja linkitän kahdeksan blogin sijaan neljä:

Tunnustus lähtee seuraaville blogeille:  Helvetianmoista elämää, Destination unknown, Mukillinen mustaa teetä, matkoja ja muistikirjan sivuja ja Visuaalisesti vaativa.

Lopuksi vielä säännöt selkokielisesti:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Kerro 8 satunnaista asiaa itsestäsi.
3. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle ja kerro heille tunnustuksesta.

Ihmeiden aika jne.

Olen tainnut täälläkin valitella kyvyttömyyttäni löytää Sveitsistä hyvänmakuisia karkkeja. (Oletan myös, että lukijat alkavat kohta valitella kyvyttömyyttäni kirjoittaa mistään muusta kuin syömisestä tai laskettelusta. Veuillez m'excuser.)

Pari viikkoa sitten piipahdimme elokuvissa ja innostuin jo, kun näin irtokarkkitiskin, ensimmäisen sitten Suomen-reissun. Pathé-elokuvateatterin tiski oli kuitenkin varsinainen pettymys: pelkkää eriväriseksi värjättyä, samaa mautonta massaa. Kirpeänvärisistä karkeista puuttui kaikki potku ja lakritsistakin maku.

Olin jo mielessäni hyväksynyt sveitsiläisen karkkimaailman ankeuden ja päättänyt tyytyä suklaa-addiktioon. Sitten se tapahtui. Osuin kauppareissulla juuri siihen tiettyyn pikakassajonoon, jonka vieressä houkuttelivat Dulci Pica -karkkipötköt, jouduin odottamaan niin pitkään, että ehdin langeta houkutukseen...

Ja mikä löytö! Pötköt on päällystetty kertakaikkisen täydellisellä kirpeällä sokerilla. Rakennekin on  sopivasti jäystettävän sitkeä, väri hehkuvan joulunpunainen. Ainoa miinus on se, että (tämäkin) tuote on myynnissä vain yhdessä markettiketjussa, mutta jos käyn jo kahdessa eri ruokakaupassa, kai voin saman tien poiketa kolmannessa karkkiostoksilla?

Näiden kanssa kelpasi heittäytyä sohvalle viettämään netintöntä päivää, sillä ystävämme Swisscom oli katkaissut yhteyden korjaustöiden vuoksi. Olen päässyt projekti Quebertissä jo puoleen väliin!

Kohti täydellistä talvilomaa...

Viimeiset päivät viikot puolitoista kuukautta ilta- ja viikonloppukeskustelujemme puheenaihe on ollut projekti talviloma 2013. Olen (valehtelematta) rustannut sekä kuvallisia powerpoint-esityksiä eri hiihtokeskusten plussista ja miinuksista että excel-taulukoita vuokra-asuntojen kuluista. Itse loma on edessä vasta maaliskuussa, joten vääntö tuskin loppuu aivan lähiaikoina...

Joka tapauksessa olen oppinut sormenpäiden kautta muutamia juttuja:

Mittakaavaharha iskee, kun alppikeskusten rinnekilometrejä alkaa verrata toisiinsa. Yhtäkkiä esimerkiksi, sanotaanko 180 kilometriä alkaa tuntua vähältä viikon reissua ajatellen. Vertailun vuoksi tsekkasin Levin rinnekilometrit: muutama vuosi sitten 43 kilometriä riittivät vallan hyvin viihdyttämään talviloman ajaksi. Nykyisellään raja tuntuu menevän jossain 300 kilometrissä.

Ski-in/ski-out kuulostaa majoituksen kuvauksessa aina niin hyvältä, mutta miten se onkin aina pukattu mustaan rinteeseen? Useampikin majoitus on hylätty tällä kriteerillä, kerran jopa kokonainen kylä, koska ainoa kyläänlasku oli merkitty rinnekarttaan mustalla. (Älkääkä huudelko, että voihan kylään laskea hissillä. En kuitenkaan laske, ja sitten puolivälissä on itkupotkuraivareiden paikka. Joka ikinen iltapäivä, äärimmäisen rentouttavaa.)

Ja sitten ne rinnekartat. Taisin tulla ärsyttäneeksi sveitsiläistuttavaa mainitsemalla, että minusta ranskalaisten keskusten rinteet ovat yleisesti ottaen vaativampia kuin Sveitsin. Ups. Muotoilen saman siis sveitsiläisittäin korrektisti: Sveitsin keskuksissa rinnekartat ovat kokemukseni mukaan luotettavampia kuin Ranskassa.

Kannattaa siis tsekata rinnekarttaa tutkiessa myös lukuohje: joissakin keskuksissa sininen rinne on helppo ja punainen keskitasoinen, toiset taas pitävät sinistä keskivertona ja punaista vaikeana.


Näiden ansojen jälkeen jääkin enää se ainakin meille työläin vaihe eli majoituksen etsintä. Olen tässä haeskellessa huomannut, että riippuu kovasti kohteesta, mikä hakukone tarjoaa kivoimmat asunnot ja parhaat hinnat. Sen kummemmin kommentoimatta siis linkkivinkkilista, olkaahan hyvät. Myös hiihtokeskusten sivuilta löytyy yleensä kelpoja linkkejä ja joskus ihan omatkin hakukoneet.

www.homelidays.com
www.homeaway.com
www.skibed.fr
www.locasun.fr
www.abritel.fr

P.S. Tavallisimmat hotellihakukoneetkin on toki koluttu (se oli prosessin vaihe 1), mutta hotellihuone laskettelukeskuksista kannattaa sesongin aikana ottaa vain, jos majoitusbudjetti venyy pariin kolmeen tonniin viikolta.

P.S.2 Kun googlailee asunnonvuokraussivustoja, tulee tuloksiin paljon "luxury chalet" -vuokraamoja. Ne ovat sitten ihan oikeaa luksusta, eivät sellaista "keskituloisten saatavilla silloin tällöin -luksusta". Nimim. Löysinpä sitten 30 000 euron chalet'n. Kuuluukohan sen palveluihin henkilökunta, joka hiihtää puolestasi?

Gruyèren verinen taru

Lupailin viime viikolla marenkihehkutuksen jälkeen vielä palata tuplakerman syntysijoille ja kertoa Gruyèresin linnan kummituksista.

Linna on niitä harvoja, jotka ovat auki ympäri vuoden ja vain lyhentää aukioloaikojaan talvella, kun taas monet vähemmän tunnetut linnat sulkevat loka-marraskuussa ja avaavat uudelleen pääsiäisenä.

Vuosina 1270-1282 rakennetty linna on kuulunut vuodesta 1938 Fribourgin valtiolle, sittemmin tunnettu Fribourgin kantonina. Sitä ennen linnan tiluksia (hah, en ole ikinä ennen saanut käyttää tuota sanaparia!) hallitsivat Bovy- ja Balland -nimiset perheet.

Vakituiseen näyttelyyn kuuluu muun muassa "leikattu käsi", joka legendan mukaan on peräisin 1000-luvun ristiretkiltä. Uskon ja toivon, että käsi on kopio (onhan se oltava, ei kai aito Mona Lisakaan ole Louvressa?), mutta en jäänyt tutkimaan käpälää niin pitkäksi aikaa, että osaisin ottaa kysymykseen kantaa - tai edes valokuvaa.

Verta virtaa myös La Gruyèren alueen historiaa esittelevä videoesitys, joka sinällään kaikkine audiovisuaalisine kikkailuineenkin oli hiukan vanhahtava mutta sisällöltään mielenkiintoinen. La Gruyèren herruudesta ovat riidelleet asein fribourgilaiset, berniläiset ja Ranskan bourgognelaiset ja savoijilaisetkin.

Gruyèresin linna, avoinna talvikaudella 10-16.30.
Sisäänpääsy 10 frangia, opiskelijat 8,50 frangia, lapset 3 frangia. Linnan tiloissa myös vaihtuvia taidenäyttelyitä.

La Gruyèren alueen matkailuvinkkejä

Korvista kiinni ja pannulle

Keväällä kun kärsin vielä kaupassakäyntivaikeuksista (siis miksi tavarat ovat oudoissa pakkauksissa ja väärässä järjestyksessä!), lähes ostin paketin kania. Se oli sijoitettu ovelasti kanan viereen, näytti kananfileeltä, ja vasta viime hetkillä aloin ihmetellä, miksi paketti on eri värinen. Kappas, tämä onkin kania!

Vähän aikaa sitten ihanaa La Table -ruokakirjaa lueskellessa törmäsin hyvänkuuloiseen reseptiin: kanaa siiderikastikkeessa. Olin jo ehtinyt innostua, kun huomasin, että niin, tässä muuten lukeekin kania siiderikastikkeessa.

Tavoitekuva: tämännäköistä pitäisi saada aikaiseksi.

Hetken mietin, että kanin voisi korvata broilerilla, kuten ohjeessakin neuvotaan. Sitten päätin, että kun kani tällä tavalla pompiskelee keittiössäni, voin saman tien antaa sille mahdollisuuden. Siispä pitkäkorva pannulle, fileenä tosin.

Kaveriksi juureskimara ja osa siideristä kokin käynnistämiseen.

Resepti ei lopulta ollut kovin vaikea, ja vaikka en ulkoasulta ikinä ylläkään "ihan" kokkikirjojen tasolle, annoksesta tuli oikein maittava. Kanin maku on mieto, mutta rakenteeltaan pomppija on esimerkiksi broileria tiiviimpi ja lihaisampi.

Juureksille ei ole olemassa reseptiä, ja ne valikoituivatkin mukaan näppituntumalta. Bataatti on mukana värinsä vuoksi, nauris tarttui käteen periaatteella "tämä näyttää juurekselta, katson kotona sanakirjasta, mikä se on", ja punajuuren tunnistin siitä, että saksankielisessä nimilapussa luki rot.

Lyömätön selitys

Lupasin eilen massiivisen yhteiskunnallisen analyysini lopuksi, että kerron tänään, missä Sveitsi lyö Suomen. Älkää huoliko, en sentään heitä silmillenne vastaavaa lätinää, yhteiskunnallisten arvojen ja yhteisöllisyyden ruotimista.

Selitys on yksinkertainen: Sveitsi hakkaa Suomen, sillä täällä näyttää marraskuun puolivälissä tältä:

 

 

Vastalauseita?

Miksi Suomi on parempi kuin Sveitsi?

En olisi halunnut myöntää tätä (uuden maan alkuhuumassa?), mutta brittiläisen Legatum Instituten perinpohjaisen indeksoinnin jälkeen on kai taivuttava toteamaan, että Suomi on parempi maa kuin Sveitsi. Kaikenkaikkiaan pohjoismaat pärjäsivät rankkauksessa loistavasti, Suomi kiilasi sijalle seitsemän ja Sveitsi joutui tyytymään yhdeksänteen lukemaansa.

Sveitsi oli ansainnut kaksi ykkössijaa: talouden ja hallinnon sektoreilla, jihuu! Myös terveyssektorilla Sveitsi menestyi Suomea paremmin.

Miksi siis Sveitsi jäi kakkoseksi viidellä osa-alueella?

Yrittäjyys ja mahdollisuudet

Sveitsissä korostetaan kovasti yksilön vastuuta ja päätöksentekovaltaa, ja yrittäjyyden ajattelisi sopivan hyvin sveitsiläiseen arvomaailmaan. Yrittäjyyttä kuitenkin suitsii byrokratian määrä, ja Legatumin selvityksen mukaan myös uuden yrityksen perustamiskustannukset ovat korkeammat kuin Suomessa.

Esimerkiksi terveysvakuutukset ovat kalliita, ja siinä missä yrittäjä voi taipaleensa alussa Suomessa maksaa vähemmän veroja ja pienempiä eläkemaksuja, maksaa sveitsiläinen ihan samat vakuutusmaksut kuin kuukausipalkkaisena ollessaan. Se saattaa nostaa kynnystä jättää vakityö ja työllistää itse itsensä. Rajoittuneen kokemukseni perusteella uskallan väittää myös, että henkilökohtaisten verkostojen merkitys on Sveitsissä vielä suurempi kuin Suomessa.

Sitä en ihan ymmärtänyt, miten mahdollisuuksiin liittyy matkapuhelimien määrä kotitaloudessa, mutta joka tapauksessa: Suomessa niitäkin on enemmän. Sveitsissä taas on enemmän turvallisia internetpalvelimia, ja se varmasti jollakin logiikalla helpottaa startupin pykäämistä.

Sen sijaan molemmissa maissa oli vastattu samoin kysymykseen, pääseekö eteenpäin kovalla työllä: 82 prosentin mielestä kyllä.

Koulutus

Sveitsille koulutus on jumbokategoria, jossa se on saanut vasta 32. sijan. Suurin ero Suomeen näyttää olevan siinä, kuinka suuri ero väestöstä osallistuu toisen tai kolmannen asteen koulutukseen.

Esimerkiksi yliopistotasolla Suomen ja Sveitsin systeemissä on merkittävät erot. Suomessa kamppaillaan pääsykokeissa, kun taas Sveitsissä käytännössä kuka tahansa lukion selvittänyt pääsee yhdeksi vuodeksi yliopistoon yrittämään opiskeluja. Ensimmäisen vuoden jälkeen karsitaan jatkoon pääsevät.

Menetelmän etu on siinä, että kaikki pääsevät yrittämään siipiään kiinnostavalla alalla, ja ensimmäisen vuoden aikana ehtinee jo saada jonkinlaisen käsityksen siitä, kiinnostaako jatko. Ei siis tarvitse käyttää vuosikausia aikaa ja kenties tuhansia euroja valmennuskurssirahaa, että pääsee edes yrittämään.

Tästä mahdollisuudesta joutuu maksamaan sillä, että koko ensimmäinen vuosi ja varsinkin loppukokeet ovat todella kovat. Miten tehokkaasti omaa motivaatiota jaksaa miettiä tällaisessa prässissä? Jos ei pääse jatkoon, tie on pystyssä koko maassa, ja ainoa väylä eteenpäin on yrittää onneaan toisella alla.

Kolme kertaa pääsykokeissa ei enää tunnukaan enää niin rankalta, vai mitä?

Turvallisuus

Suomessa harvempien päälle on hyökätty ja harvempien omaisuutta on varastettu, mutta silti molemmissa maissa neljä viidestä tuntee olevansa turvassa kävellessään yksin ulkona pimeällä.

Ainakin täällä ranskankielisessä Sveitsissä turvattomuuden tunne on lisääntynyt, mutta on vaikea sanoa, johtuuko se todellisesta muutoksesta vai turvallisuusalan yritysten lisääntymisestä.

Yksilönvapaus

Erot tällä sektorilla olivat Suomen kanssa pikkuriikkiset, ja isoin niistä oli mahdollisuudessa tehdä valintoja: sveitsiläiset kokevat pystyvänsä tekemään itsenäisiä valintoja kapeammin kuin suomalaiset.

Tähän ei kai oikein voi muuta sanoa kuin että pitääkö olla niin vimmatun traditionaalisia? Esimerkiksi pukeutumisen, syömisen tai jumppatuntien suhteen täällä on paljon vähemmän valinnanvaraa kuin Suomessa, se on totta.

Sosiaalinen pääoma

Rehellisesti sanottuna tällä sektorilla järjestys kummastutti minua eniten, sillä olen koko ajan pitänyt Sveitsiä yhteisöllisempänä yhteiskuntana kuin Suomea. Ero selittyy sillä, että suomalaiset pitävät ihmisiä keskimäärin luotettavampina ja ovat useammin viimeisen kuukauden aikana auttaneet muukalaisia. Toisaalta, suomalaiset elävät yhdessä maailman turvallisimmista maista, maailman rehellisimpinä pidettyjen ihmisten keskellä.

Sveitsissä sosiaalinen pääoma linkittyy voimakkaammin perheeseen ja sukuun. Esimerkiksi aviossa olevia täällä on enemmän: 54 %, kun taas suomalaisista 48 %.

Kertokaahan siis, suomalaiset ja ulkosuomalaiset lukijani, mitä te ajattelette? Ovatko nämä asiat Suomessa hyvin?

Huomenna lupaan kertoa, miksi Sveitsi on parempi kuin Suomi. Siihen asti näkemiin ja mukavaa iltapäivän jatkoa. Geneven-kirjeenvaihtaja kuittaa.

Kuinka valita paras alppikylä?

Talvikauden lähestyessä mielessä siintävät (marenkien ja muiden jälkkäreiden lisäksi) yhä useammin Alpit. Meidän talvilomakohteeksemme on lähes varmuudella varmistunut Ranskan Val d'Isère, mutta mikäänhän ei ole aivan varmaa, ennen kuin sukset ovat ensimmäisen kerran lumella.

Koen hankalaksi alppikylien erottelun ja valikoinnin. Millä perusteella suosittelisin tai olisin suosittelematta esimerkiksi herttaista Saanenin pikkukylää, joka on Gstaadin hiihtoalueen laidalla nippanappa saksankielisessä Sveitsissä, parin tunnin ajomatkan päässä Genevestä?

Maisemissa ei ole vikaa ja lehmiä ei puutu, mutta samaa voisi sanoa lähes mistä tahansa Sveitsin hiihtokylästä. Muutamaa pelkäksi turistikyläksi rakennettua kerrostalokeskittymää lukuunottamatta kylät ovat suloisia, hiljaisia ja hyvien rinteiden juurella.

Saanenin keskusta on hipihiljainen, sillä autoliikenne on ohjattu kylän ohi pari vuotta sitten rakennetulla tunnelilla.

Uuutta rakennetaan vauhdilla, povaan hehkeitä hotelleja. Vain harvat kylät on pilattu rakentamisella.

Jos Sveitsiin tulee ensikertalaisena, ei kylällä juuri olekaan väliä. Rinteetkin tuntuvat yleensä huikeilta, jos laskukokemusta on kertynyt pääasiassa kotimaan mäistä. Paikallisilla on kaikilla omat suosikkinsa, ja rehellisesti sanottuna, joskus jonkun kohteen erinomaisuutta on ulkopuolisen mahdoton ymmärtää.

Listasin muutaman sivuston, joiden avulla kohteen valitseminen on meidän hypervaativassa kotitaloudessamme helpottunut hieman. Jostain syystä valikointi ei lainkaan helpotu vuosi vuodelta, vaan ne edellisen vuoden kakkos- ja kolmosvaihtoehdot tuntuvat jo vähän kulahtaneilta: melkein kuin niissä olisi jo käynyt eikä siellä olisi ollut oikein kummoista.

Mitä ikinä siis valitsette, toteuttakaa toiveenne pian.

Where to ski and snowboard

Sivusto on kattava ainakin Ranskan, Sveitsin ja Italian osalta, ja tutuista kohteista olen aika lailla samaa mieltä. Plussaa erityisesti hintaindeksistä, joka kertoo syömisen ja juomisen hintatason kohteessa. Asumisen ja hiihtolippujen hinnathan on helppo selvittää netistä, mutta viikon aikana rahaa palaa muuhunkin.

Ultimate Ski

Samantyyppinen sivusto, ei ehkä aivan niin kattava mutta varsin kelpo kuitenkin. Parasta hakutoiminto, jossa voi hakea itselleen sopivinta kohdetta esimerkiksi lumivarmuuden tai ei-hiihdollisten aktiviteettien kannalta.

The Telegraph Ski Guide

Brittilehden nettisivuilla sanotaan suoraan, jos hissijärjestelmä on huono, ravintolatarjonta kuollutta tai rinnekartan merkinnät epärealistisia. Materiaalin tuottavat näköjään samat tyypit kuin Where to ski and snowboard -sivustolle, mutta siinä missä Where to ski tarjoaa paremman yleissilmäyksen, Telegraphin sivuilla on enemmän ja yksityiskohtaisempaa tietoa esimerkiksi rinteistä. Itse koen kaksi edellistä sivustoa helpommiksi yleisseulonnan kannalta, kun taas Telegraphista kannattaa tsekata sitten ne parhaat kohteet vielä ennen valinnan tekoa.

Projekti talvipainon keräys

Aivan ensimmäiseksi annan Sveitsiin muuttoa harkitseville neuvon: Jos ette vielä osaa kokata, opetelkaa. Sveitsissä parhaat ateriat syödään aina jonkun kotona, ja jossain vaiheessa tulee väistämättä eteen se omakin kokkausvuoro. Matkailijoille vinkkaan, että jos vain suinkin mahdollista, kutsukaa itsenne illalliselle jonkun lokaalin kotiin.

Sveitsin ravintolamaailma on suhteellisen perinteistä, ja usein paras syy mennä ravintolaan on ambiance, ei niinkään ruoka. Edullisten ravintoloiden metsästyksen sijaan kannattaa etsiä hyvää hinta-laatusuhdetta.

Kun muistaa nämä perussäännöt, löytää Sveitsistäkin omat ravintolahelmensä. Yksi niistä on ehdottomasti Lausannen Café Le Tramway. Odotin nimen perusteella entistä raitiovaunuvarikkoa tai vähintään ratikka-aiheista sisustusta, mutta olisihan se pitänyt muistaa, että lausannelaisilla on raitiovaunulleen ihan oma nimi: metro.

Le Tramway muistuttaakin liikennevälineiden sijaan enemmän ranskalaista bistroa. Kahvilamaisen tunnelman ja letkeän palvelun ansiosta ei tarvinnut jännittää, voiko simppeliltä listalta yhdistää toisiinsa vaikka kaksi alkuruokaa tai alkuruoan ja jälkiruoan. Arki-iltana kahdeksan aikaan kaikki pöydät olivat täynnä, mutta silti paikan ainoa tarjoilija onnistui olemaan samaan aikaan kiireettömän tunteinen ja tehokas. Ehkä se on joku sveitsiläinen temppu?

Olipa kerran Pariisi -blogin pohjalta rohkaistuin tilaamaan jälkkäriksi café gourmandin - nyt kun tiesin, mitä se tarkoittaa. Kokemus oli hiukan sekava, sillä herkkutarjottimella oli minisuklaakakku, minisitruunakakku, lusikallinen keksivaahtoa, pikkuruinen smoothie, keksi ja mansikanmakuinen vaahtokarkki. Yöuniensa puolesta pelkääville sen sijaan hyvä uutinen: herkun olisi saanut valita kahvin tai espresson sijaan myös teellä.

Café le Tramway, Rue de la Pontaise 6b, Lausanne.

Herkkuhirmun tuplajälkkäri

Karkkipäivä ei ole mitään verrattuna siihen, että saa jälkkäriksi marenkeja Gruyèren tuplakermalla. Pedanttina suomalaisena yritin ensin etsiä valmistusohjetta netistä, mutta vaikka Gruyèren erikoiskermaherkku on hyvin tunnettu, löytyi netistä pääasiassa kuvia, joten jouduin soveltamaan annoksen pelkästä mielikuvituksesta.

Ei sillä, että se olisi vaikeaa ollut. Tarveaineet löytyivät näppärästi lähimarketista, ja kermapurkissa ohjeistettiin, ettei saa vatkata.

Ensimmäisen annoksen (kuvassa vasemmalla) jaksoin vielä asetella ja koristella, mutta sitten tuumasin, että mitä väliä, marengit vain muruiksi ja kermat päälle.

Tuplakerman ero (ja etu) tavalliseen kermaan verrattuna on se, että rasvaprosentti on 42, joten melko jähmeää tavaraa vatkaamattakin. Maussakin rasvaprosentin lisäys toki tuntuu. Sokeria ei tarvita,eikä välttämättä hedelmiäkään.

Gruyèren kylä Fribourgin kantonissakaan ei ole hullumpi, vaikka näistä räntäsateisista kuvista autottoman pikkukyän charmi ei välttämättä puskekaan läpi. Kylän päänähtävyys on marenkiannosten lisäksi linna, johon kuuluu geometrinen puutarha. Linnan kummitustarinoihin palaan tuonnempana.

Matalakauden merkki

Ranskalainen sanoisi saison basse, ja englantilaisen low seasonin ymmärtävät varmaan kaikki, mutta miten kääntää termi suomeksi?

Ainakin hiljaiselle sesongille on Svetsin rinnekylissä selkeä merkki: kellokaupat ovat kiinni. Vierailimme viime viikonloppuna lasketteluretken ohessa Gstaadissa, yhdessä Sveitsin hienoimpina pidetyistä laskettelukylistä. Niin Cartierin kuin Hublot'nkin ikkunoita koristivat ylellisyyksien sijaan "olemme lomalla" -lappuset.

Kellon sijaan sijoitimme Charly's-kahvilan leivoksiin. Sitruunaleivoksen sijaan sain kuvaan vain käyntikortin, no, arvaatte varmaan miksi. Käyntikorttia on vaikea ahmia neljällä lusikallisella.

Lohdutan teitä lukijoita (ja itseäni, sillä leivoksen lohtuvaikutus ei kestä näin montaa päivää) uudella valokuvaprojektin kuvalla. Nyt vuorossa saksankielinen Bernin kantoni, jonka pääkaupunki Bern (no kappas) on myös Sveitsin hallinnollinen pääkaupunki.

Kuka löytää kuvasta Bernin kantonin tunnuksen?

Myös Gstaad on virallisesti saksankielinen mutta niin lähellä kielirajaa, että kaikkien kanssa sai puhua reippaasti ranskaa ja sunnuntain lehdet saa molemmilla kielillä. Rinnekartan konsultoinnin jälkeen en voi suositella kylää hiihtohirmun tukikohdaksi, sillä suoran hissiyhteyden paljon laajemmalle rinnealueelle tarjoavat esimerkiksi naapurikylät Schönried ja Saanenmoser.

Gstaadiin näytti kuitenkin laskevan varsin vauhdikkaan näköinen kelkkailurinne, joten taidan lisätä kyläsen kelkkakohteideni vierailulistalle, ja täytyyhän kelloliikkeiden näyteikkunatkin päästä tsekkaamaan täydessä loistossaan.

Charly's, Promenade 76, Gstaad.