tiistai 20. marraskuuta 2012

Kohti täydellistä talvilomaa...

Viimeiset päivät viikot puolitoista kuukautta ilta- ja viikonloppukeskustelujemme puheenaihe on ollut projekti talviloma 2013. Olen (valehtelematta) rustannut sekä kuvallisia powerpoint-esityksiä eri hiihtokeskusten plussista ja miinuksista että excel-taulukoita vuokra-asuntojen kuluista. Itse loma on edessä vasta maaliskuussa, joten vääntö tuskin loppuu aivan lähiaikoina...

Joka tapauksessa olen oppinut sormenpäiden kautta muutamia juttuja:

Mittakaavaharha iskee, kun alppikeskusten rinnekilometrejä alkaa verrata toisiinsa. Yhtäkkiä esimerkiksi, sanotaanko 180 kilometriä alkaa tuntua vähältä viikon reissua ajatellen. Vertailun vuoksi tsekkasin Levin rinnekilometrit: muutama vuosi sitten 43 kilometriä riittivät vallan hyvin viihdyttämään talviloman ajaksi. Nykyisellään raja tuntuu menevän jossain 300 kilometrissä.

Ski-in/ski-out kuulostaa majoituksen kuvauksessa aina niin hyvältä, mutta miten se onkin aina pukattu mustaan rinteeseen? Useampikin majoitus on hylätty tällä kriteerillä, kerran jopa kokonainen kylä, koska ainoa kyläänlasku oli merkitty rinnekarttaan mustalla. (Älkääkä huudelko, että voihan kylään laskea hissillä. En kuitenkaan laske, ja sitten puolivälissä on itkupotkuraivareiden paikka. Joka ikinen iltapäivä, äärimmäisen rentouttavaa.)

Ja sitten ne rinnekartat. Taisin tulla ärsyttäneeksi sveitsiläistuttavaa mainitsemalla, että minusta ranskalaisten keskusten rinteet ovat yleisesti ottaen vaativampia kuin Sveitsin. Ups. Muotoilen saman siis sveitsiläisittäin korrektisti: Sveitsin keskuksissa rinnekartat ovat kokemukseni mukaan luotettavampia kuin Ranskassa.

Kannattaa siis tsekata rinnekarttaa tutkiessa myös lukuohje: joissakin keskuksissa sininen rinne on helppo ja punainen keskitasoinen, toiset taas pitävät sinistä keskivertona ja punaista vaikeana.


Näiden ansojen jälkeen jääkin enää se ainakin meille työläin vaihe eli majoituksen etsintä. Olen tässä haeskellessa huomannut, että riippuu kovasti kohteesta, mikä hakukone tarjoaa kivoimmat asunnot ja parhaat hinnat. Sen kummemmin kommentoimatta siis linkkivinkkilista, olkaahan hyvät. Myös hiihtokeskusten sivuilta löytyy yleensä kelpoja linkkejä ja joskus ihan omatkin hakukoneet.

www.homelidays.com
www.homeaway.com
www.skibed.fr
www.locasun.fr
www.abritel.fr

P.S. Tavallisimmat hotellihakukoneetkin on toki koluttu (se oli prosessin vaihe 1), mutta hotellihuone laskettelukeskuksista kannattaa sesongin aikana ottaa vain, jos majoitusbudjetti venyy pariin kolmeen tonniin viikolta.

P.S.2 Kun googlailee asunnonvuokraussivustoja, tulee tuloksiin paljon "luxury chalet" -vuokraamoja. Ne ovat sitten ihan oikeaa luksusta, eivät sellaista "keskituloisten saatavilla silloin tällöin -luksusta". Nimim. Löysinpä sitten 30 000 euron chalet'n. Kuuluukohan sen palveluihin henkilökunta, joka hiihtää puolestasi?

4 kommenttia:

  1. En ole laskenut Ranskassa mutta Sveitsissä monissa paikoissa punaiseksi merkattu rinne olisi täällä ja Ruotsissa isoissakin keskuksissa musta ja toisaalta monet siniset rinteet ovat hyvin helppoja. Mustia en tainnut viime talvena suostua laskemaan missään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että jokaisella keskuksella on vähän oma logiikkansa värikoodeissa, ja varsinkin punaiset rinteet saattavat olla laidasta laitaan melkein mitä vain. Varsinkin kokemattomana laskijana harmitti, kun ei oikein tiennyt, mihin uskaltaisi luottaa. Siinähän sitä kokemusta sitten kertyikin ;) Kun paljon laskee, tulee myös vähän rinnesokeaksi, ja siksi en enää luotakaan miehen vaikeusarvioihin ollenkaan, sillä hän luokittelee kaikki maailmancup-rinteetkin "keskivaikeiksi".

      Poista