keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Miksi Suomi on parempi kuin Sveitsi?

En olisi halunnut myöntää tätä (uuden maan alkuhuumassa?), mutta brittiläisen Legatum Instituten perinpohjaisen indeksoinnin jälkeen on kai taivuttava toteamaan, että Suomi on parempi maa kuin Sveitsi. Kaikenkaikkiaan pohjoismaat pärjäsivät rankkauksessa loistavasti, Suomi kiilasi sijalle seitsemän ja Sveitsi joutui tyytymään yhdeksänteen lukemaansa.

Sveitsi oli ansainnut kaksi ykkössijaa: talouden ja hallinnon sektoreilla, jihuu! Myös terveyssektorilla Sveitsi menestyi Suomea paremmin.

Miksi siis Sveitsi jäi kakkoseksi viidellä osa-alueella?

Yrittäjyys ja mahdollisuudet

Sveitsissä korostetaan kovasti yksilön vastuuta ja päätöksentekovaltaa, ja yrittäjyyden ajattelisi sopivan hyvin sveitsiläiseen arvomaailmaan. Yrittäjyyttä kuitenkin suitsii byrokratian määrä, ja Legatumin selvityksen mukaan myös uuden yrityksen perustamiskustannukset ovat korkeammat kuin Suomessa.

Esimerkiksi terveysvakuutukset ovat kalliita, ja siinä missä yrittäjä voi taipaleensa alussa Suomessa maksaa vähemmän veroja ja pienempiä eläkemaksuja, maksaa sveitsiläinen ihan samat vakuutusmaksut kuin kuukausipalkkaisena ollessaan. Se saattaa nostaa kynnystä jättää vakityö ja työllistää itse itsensä. Rajoittuneen kokemukseni perusteella uskallan väittää myös, että henkilökohtaisten verkostojen merkitys on Sveitsissä vielä suurempi kuin Suomessa.

Sitä en ihan ymmärtänyt, miten mahdollisuuksiin liittyy matkapuhelimien määrä kotitaloudessa, mutta joka tapauksessa: Suomessa niitäkin on enemmän. Sveitsissä taas on enemmän turvallisia internetpalvelimia, ja se varmasti jollakin logiikalla helpottaa startupin pykäämistä.

Sen sijaan molemmissa maissa oli vastattu samoin kysymykseen, pääseekö eteenpäin kovalla työllä: 82 prosentin mielestä kyllä.

Koulutus

Sveitsille koulutus on jumbokategoria, jossa se on saanut vasta 32. sijan. Suurin ero Suomeen näyttää olevan siinä, kuinka suuri ero väestöstä osallistuu toisen tai kolmannen asteen koulutukseen.

Esimerkiksi yliopistotasolla Suomen ja Sveitsin systeemissä on merkittävät erot. Suomessa kamppaillaan pääsykokeissa, kun taas Sveitsissä käytännössä kuka tahansa lukion selvittänyt pääsee yhdeksi vuodeksi yliopistoon yrittämään opiskeluja. Ensimmäisen vuoden jälkeen karsitaan jatkoon pääsevät.

Menetelmän etu on siinä, että kaikki pääsevät yrittämään siipiään kiinnostavalla alalla, ja ensimmäisen vuoden aikana ehtinee jo saada jonkinlaisen käsityksen siitä, kiinnostaako jatko. Ei siis tarvitse käyttää vuosikausia aikaa ja kenties tuhansia euroja valmennuskurssirahaa, että pääsee edes yrittämään.

Tästä mahdollisuudesta joutuu maksamaan sillä, että koko ensimmäinen vuosi ja varsinkin loppukokeet ovat todella kovat. Miten tehokkaasti omaa motivaatiota jaksaa miettiä tällaisessa prässissä? Jos ei pääse jatkoon, tie on pystyssä koko maassa, ja ainoa väylä eteenpäin on yrittää onneaan toisella alla.

Kolme kertaa pääsykokeissa ei enää tunnukaan enää niin rankalta, vai mitä?

Turvallisuus

Suomessa harvempien päälle on hyökätty ja harvempien omaisuutta on varastettu, mutta silti molemmissa maissa neljä viidestä tuntee olevansa turvassa kävellessään yksin ulkona pimeällä.

Ainakin täällä ranskankielisessä Sveitsissä turvattomuuden tunne on lisääntynyt, mutta on vaikea sanoa, johtuuko se todellisesta muutoksesta vai turvallisuusalan yritysten lisääntymisestä.

Yksilönvapaus

Erot tällä sektorilla olivat Suomen kanssa pikkuriikkiset, ja isoin niistä oli mahdollisuudessa tehdä valintoja: sveitsiläiset kokevat pystyvänsä tekemään itsenäisiä valintoja kapeammin kuin suomalaiset.

Tähän ei kai oikein voi muuta sanoa kuin että pitääkö olla niin vimmatun traditionaalisia? Esimerkiksi pukeutumisen, syömisen tai jumppatuntien suhteen täällä on paljon vähemmän valinnanvaraa kuin Suomessa, se on totta.

Sosiaalinen pääoma

Rehellisesti sanottuna tällä sektorilla järjestys kummastutti minua eniten, sillä olen koko ajan pitänyt Sveitsiä yhteisöllisempänä yhteiskuntana kuin Suomea. Ero selittyy sillä, että suomalaiset pitävät ihmisiä keskimäärin luotettavampina ja ovat useammin viimeisen kuukauden aikana auttaneet muukalaisia. Toisaalta, suomalaiset elävät yhdessä maailman turvallisimmista maista, maailman rehellisimpinä pidettyjen ihmisten keskellä.

Sveitsissä sosiaalinen pääoma linkittyy voimakkaammin perheeseen ja sukuun. Esimerkiksi aviossa olevia täällä on enemmän: 54 %, kun taas suomalaisista 48 %.

Kertokaahan siis, suomalaiset ja ulkosuomalaiset lukijani, mitä te ajattelette? Ovatko nämä asiat Suomessa hyvin?

Huomenna lupaan kertoa, miksi Sveitsi on parempi kuin Suomi. Siihen asti näkemiin ja mukavaa iltapäivän jatkoa. Geneven-kirjeenvaihtaja kuittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti