keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kyselykausi

Yleensä niin sveitsiläiset kuin ulkomaalaiset ovat kohteliaan kiinnostuneita Suomesta. Varsinkin tuttavuuden alkuvaiheessa vaihdetaan paljon kansallisuuteen liittyviä kysymyksiä ja kokemuksia. Teen sitä itsekin: kyselen toisen kotimaasta ja kielestä, kun en henkilökohtaisuuksista kehtaa, ja hiljaa oleminen se vasta noloa olisi.

Suomeen liittyvät kysymykset ovat vain usein turkasen vaikeita! Usein tekisi mieli vastata "Ei aavistustakaan". Tässä pieni Q & A - ensimmäiset vastausrefleksit ja ne fiksummat vaihtoehdot.

Mikä on perinteistä suomalaista ruokaa? 

Ensimmäisenä mieleen tulee tokaista "Tuota en ole kauheasti miettinytkään." Minkä ruokalajin voisin sanoa? Noin puolet tuntemistani tamperelaisistakaan ei tykkää mustasta makkarasta, poronkäristystä olen itse tainnut syödä kerran. Puhun siis ympäripyöreitä: "Se vaihtelee paljon, mutta Suomessa syödään paljon myös kansainvälisiä ruokia. Esimerkiksi aasialaisia ravintoloita on joka paikassa. Kesällä grillataan, ja perunaa syödään kyllä ympäri vuoden."
Tortillat kelpaavat minulle niin Sveitsissä kuin Suomessakin.
Syövätkö suomalaiset paljon juustoa?

Tämän kysymyksen kuullessani mielessä kävi, että niin ainakin paino-ongelmien määrästä voisi päätellä. Parempi kikka on kuitenkin vedota kanssapuhujan kansalliseen ylpeyteen: "Eivät yhtä paljon kuin sveitsiläiset." Kevytjuuston olemassaolosta ja suosiosta en uskalla sveitsiläiselle kertoa. (Jos muistan tilastot oikein, suomalaiset syövät vuodessa karkkia saman verran kuin sveitsiläiset juustoa.)
Tämän lähemmäs fondueta en ole kamerallani päässyt. Kun pata tulee pöytään, kamera lähtee.
Onko Suomessa vaikea saada töitä Euroopan kriisin vuoksi? 

Tosiasiassa en todellakaan tiedä (tätäkään), sillä työskentelin valmistumisestani muuttoon saakka samalla työnantajalla, enkä siis ole juuri töitä hakenut. Onneksi kysymykseen sisältyy usein oletus "Muutitko Sveitsiin siksi, että Suomesta on mahdoton saada töitä", joten keskustelu on helppo luovia sitä kautta helpompiin aiheisiin, eli parisuhteeseen.

Sataako Suomessa enemmän kuin Sveitsissä?

Tee itsestäsi pelle: "Ei, mutta jos aamulla sataa, sataa yleensä koko päivän. Siksi minun pitikin täällä opetella, että vaikka aamulla tarvitsisi sateenvarjoa ja kumppareita, on laukkuun syytä pakata myös aurinkolasit ja sandaalit." Kerran väsyneenä olin varomaton, tietosanakirja-minäni pääsi putkahtamaan ulos ja se sanoi näin: "Tilastojen mukaan Sveitsissä ja Suomessa sataa aika lailla saman verran, paitsi Suomessa sataa kevätkuukausina vähän vähemmän. Oikeastaan Sveitsissä sataa suunnilleen yhtä paljon ympäri vuoden, syksy ja talvi vain tuntuvat sateisemmilta, sillä silloin on enemmän pilvisiä päiviä." Yllättäen lisäkysymyksiä ei tullut.
Olikohan se sadetilasto edes oikeassa? Svetsissä näyttää tällä hetkellä tältä.
Lisäksi olen vastannut muun muassa näihin: Onko suomen kielessä paljon vain vähän sanoja verrattuna esimerkiksi ranskaan? Miten monta taivutusmuotoa on sanalla "tankata"? Ovatko suomalaiset liikennemerkit samanlaisia kuin sveitsiläiset? Entä kuka liikenneympyrässä saa mennä ensin?

tiistai 30. lokakuuta 2012

Tiesitkö tätä?

Seuraan suomalaisen median Sveitsi-uutisointia laiskanpulskeasti. Tällä viikolla huvitti Ilta-Sanomien pelotteluotsikko "Ikivanha uhka vaanii yhä Euroopan uumenissa: 'Ihmiset eivät tiedä'." Kyseessä oli sama raportti, joka uutisoitiin lyhyesti täälläkin. Uuden tutkimuksen mukaan Genevejärvessä on ollut tsunami joskus 500-luvulla. Uutisen luettuanikaan en tiedä, onko uutta tuhoaaltoa erityisesti syytä pelätä nyt, mutta ymmärrän toki, ettei hyvää otsikkopaikkaa tule koskaan jättää käyttämättä.

Ihmiset eivät tosin taida tietää sitäkään, että kun muilta mailta on kysytty Sveitsin ihmisoikeustilanteesta, on lisähuomiota pyydetty kiinnittämään erityisesti naisten ja maahanmuuttajien oikeuksiin. Erityisesti tasa-arvo työelämässä huolestuttaa, sillä työpaikat eivät jakaudu läheskään tasan miesten ja naisten välillä. Uskontojen tasa-arvosta puhuttaessa mieltä pahoittaa sveitsiläinen minareettikielto. Minusta suvaitsemattomuus on pelottavampaa kuin epätodennäköinen luonnontuho.

Conseiller fédéral Didier Burkhalter vastasi Sveitsin puolesta eilen näihin kysymyksiin ihmisoikeusneuvoston edessä eilen. Poliitikkopyörittelynsä keskellä hän totesi, ettei tällaisten asioiden kehitystä pidä kiirehtiä, etteivät sveitsiläiset käänny uudistuksia vastaan. No, ehkä niinkin, mutta täytyy myös muistaa, että keski-ikäisten, valkoihoisten heteromiesten asemaa tasa-arvon lisääminen ei paranna.

Uutiskatsaus ansaitsee toki loppukevennyksen: Sveitsissä on enemmän koiria kuin lapsia. Minkähänlaisen pelotteluotsikon tästä saisi aikaan?

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Eukalyptuksenhajuinen pala Suomea

Lähes poikkeuksetta ulkomaalaisilla ystävilläni on yksi toive: jos he ovat löytäneet jostain "suomalaisen saunan", he haluavat viedä suomalaisen sinne visiitille. Näin myös Les Bains de la Gruyèressä eilen sveitsiläis-kolumbialaisen ystäväpariskunnan kanssa.

Saunan nimi oli lupaavast sauna finlandais, se oli asiaankuuluvasti paneloitu ja keskellä oli kiuas, tietysti sähkökäyttöinen, ilman vedenheittomahdollisuutta, ja suisselaiset kanssasaunojat hengailivat lämmönlähteen läheisyydessä niin varomattomasti, että suomalaista hirvitti.


Siihen yhtäläisyydet loppuivatkin, sillä lämpötila oli ylälauteellakin haalea, ilmassa leijui puuntuoksun sijaan eukalyptusaromi ja suurin osa saunakavereista oli tullut löylyhuoneeseen tekemään kevyitä jooga- ja hengitysharjoituksia. Kokonaisuus jäi mielestäni kehnohkon uimahallisaunan tasolle. Tosin jätin kokeilematta saavisuihkun ja naturistisaunan, ehkä kylmän veden kaatamisen saavista niskaan ilman uikkareita olisi tuonut suomalaisemman tuntuman.

Paljon kivemman kylmä-kuuma-kombinaation sai aikaan, kun pulahti ensin kylmävesiasteeseen, jonka lämpötila oli kyltin mukaan alle 15 astetta, siis sellainen normaali Suomi-kesän järvilämpötila (ja ilman "yäk, mutapohja, tarttuvatkohan iilimadot sääreen" -hihkuntaa). Sen jälkeen lämpöä sai höyryävän kuumasta ulkouima-altaasta, jossa oli kiva pulikoida, kun ensirännän rämpäleet lätsähtelivät naamaan.

Jätetään siis suomalainen sauna Suomeen. Gruyèren kylpylässä nautin huomattavasti enemmän itämaisen saunaosaston erilämpöisistä turkkilaisista saunoista. Myös sisäaltaat poreammeineen olivat oikein kelpoja, ja kolme tuntia hurahti alueelta toiselle viipeltäessä kuin itsestään.

Les Bains de la Gruyère, Gros-Plan 30, Charmey. Kolmen tunnin lippu 25 frangia aikuiselta, 22 frangia opiskelijoilta ja eläkeläisiltä, 14 frangia alle 16-vuotiailta.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Sveitsin Itkonen vai Makine?

Tulin juuri kirjakaupasta. Sain vihdoin käsiini Joël Dickerin juuri eilen Ranskan akatemian suuren kirjallisuuspalkinnon voittaneen opuksen La Vérité sur l'Affaire Harry Quebert. Jotta ette luulisi minua palkintojen perässä juoksijaksi, niin kerron myös etsineeni samaa kirjaa jo aiemmin, mutta ilmeisesti myyntilukulogiikka on kansainvälistä, ja jo pelkkä ehdokkuus teki kirjasta niin suositun, että se väliaikaisesti loppui valikoimista.

Olisikohan Dickeristä oikein Sveitsin omaksi Juha Itkoseksi? Ainakin päällisin puolin samaa kaliiberia - ihan katseenkestäviä siis - olevinaan sillä tavalla pikkuisen boheemeja, ja taustalla kuitenkin taiteilijaelämän sijaan ihan kunnon opinnot, Itkosella valtiotieteestä ja Dickerillä oikeustieteestä. Molemmat ovat myös syntyneet kesäkuussa, nätisti kymmenen vuoden ja kahdeksan päivän välein. Ovat siis horoskoopiltaan kaksosia.

Ja esikoisensa läpimurtonsa aikaan niiiiin nuoria! Dickerillä ikää on 27 vuotta, ja saman reaktion saavat minussa aikaan nykyään kaikki, jotka ovat minua nuorempia. Itkonen taas pääsi Finlandia-ehdokkaaksi 28-vuotiaana esikoisellaan Myöhempien aikojen pyhiä, ja uusi ehdokkuuden kolmannella teoksellaan muutamaa vuotta myöhemmin.

Kirjoitin tuohon ylle ensin esikoisensa, mutta sveitsiläiskirjailijan kotisivut valottavat, että kyseessä onkin heppusen kolmas teos. (Ikäkriisi, ikäkriisi!) Jo edellinen teos Les derniers jours de nos pères sai geneveläisten kirjailijoiden palkinnon ja Erwan Bergot -palkinnon erikoismaininnan. Itkosellakin on ainakin kirjallisuuden valtionpalkinto ja Kalevi Jäntti -palkinto.

Olin aikanaan isokin Itkos-fani, mutta sitten jotenkin väsähdin. Veto loppui. Taidankin siis käydä Harry Quebertin kimppuun toivoen, että Dicker muistuttaa enemmän Andreï Makinea, johon häneenkin löytyy yhtymäkohtia: nimittäin ranskalaisuuden ja venäläisyyden yhdistelmä. Makine syntyi venäjällä mutta asui Pariisissa ja kirjoitti ranskaksi, kun taas Dicker on ranskalais-venäläisestä perheestä. Ainakin minun kirjahyllyssäni ranskaisuuden ja venäläisyyden yhdistelmä on kestänyt aikaa.

Parempi toki kestääkin, sillä uutuudessa on 664 sivua. Kun joskus pääsen loppuun, onkin jo ihan toinen aikakausi.

torstai 25. lokakuuta 2012

Bloggari nolona

Heippa vain, täällä nolo bloggari, jota hävettää se, että hän jätti lukijansa yksin pitkäksi aikaa ilmoittamatta katoamisestaan. Ennen oman blogin aloittamista ihmettelin aina syvästi närkästyneenä pitkiä bloggaustaukoja, ja hupsis, kuinkas sitten kävikään.

Suomen-reissun jälkeen lähdimme Herra Täydellisen kanssa viisätyneelle kesälomamatkalle Kroatian Dubrovnikiin, ja sen jälkeen olenkin taas yrittänyt ottaa arjesta ja työnhausta kiinni. Matkan vuoksi tapahtui myös toinen juttu, joka hieman nolottaa: jätin elämäni ensimmäistä kertaa äänestämättä. Olen käynyt käyttämässä kansallisoikeuttani tunnollisesti, mutta tällä kertaa ulkomaiden lyhyt ennakkoäänestysaika jäi matkan jalkoihin.

Vielä toki ehtisi lennähtää sunnuntaiksi Helsinkiin lippusia täyttämään.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Paluu rutiiniin

Kotona taas, pari päivää. Muistelen, että kesän Suomen-reissun jälkeen koti-ikävä olisi ollut isompi, mutta ehkä sekin vaikuttaa, kun lämpötila tuplaantuu ja tauoton sade muuttuu sateenkaareksi.

Mutta mitä jäi päällimmäisenä mieleen?

Että ainakin helsingissä on valtavasti pyöräilijöitä, viiltävästä ilmasta huolimatta, ja kaikilla kiltisti kypärä päässä.
Ja miten paljon näinkään lastenvaunuja työntäviä miehiä! Ulkosuomalaisin silmin suomalaisisät vaikuttavat superosallistuvilta.
Todella monessa paikassa on itsepalvelu, ja lopuissa vuoronumerokone.

Kuten lähtöpostauksessani haikailin, ihmisiä jää ikävä. Viimeksi kaipailin kotiinpaluun jälkeen myös suomalaisia makuja, mutta nyt olen alkanut tulla siihen tulokseen, että ehkä ihminen voi elää ilman Subwayn patonkeja ja Makuunin irtokarkkeja. Jos ei onnellisempana, niin laihempana ainakin.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Viimeinen ilta

Olen reissun aikana kuullut, miten kummipoikani sanoo ensimmäisen kerran "kiva", "äkkiä" tai "hankala" ja yrittää laittaa Sveitsin konsonantteja oikeaan järjestykseen. Tänään istuimme pitkän pätkän sohvalla ihmettelemässä järjestelmäkameran säätöjä ja lukemassa Pupen seikkailuista.

Tällaisten päivien jälkeen on aina hiukan hankalaa uskotella itselleen, että kyllä se oma elämä Suomessa odottaa ulkosuomalaisvuodet, jos siihen joskus haluaa palata. Ei se odota, se jatkaa koko ajan matkaansa eteenpäin ja muuttuu mokoma mennessään. Aikuisista ja ystävistä sitä ei huomaa, lapsista lahjomattomasti.

Täällä siis haikeissa lähdöntunnelmissa, ja toisaalta kotiinpaluuta odottaen. Kieltä ja ilmastoa on jo ikävä.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Litimärissä ballerinoissa

Lähdin Suomeen ballerinat jalassa, ilman sukkia ja keskieurooppalaisen ylemmyydentuntoisin ajatuksin: siellä ne tamppaavat kaupungillakin goretekseissä, siis voi kauhee. Lapset täyshaalareissa ja aikuisetkin kumppareissa.

Sukat ostin ensimmäisenä päivänä, ja muista ajatuksista onnistuin pitämään kiinni viikon. Nyt hyytävä vesisade on jatkunut tauotta kaksi päivää, ja joudun vihdoin myöntämään, että jos täällä haluaa ulkoilla lokakuun ja huhtikuun välisenä aikana, on hankittava kunnon kengät ja sadetta pitävät vaatteet.

En siis enää ulkoile.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Lauseita, joiden olemassaolon olin unohtanut

- Laitetaanko viiniä 12, 16 vai 24 senttiä?

- Lasku yhteen vai erikseen? (Ensimmäisenä iltana ulos lähtiessäni meinasin jopa unohtaa ottaa pankkikortin mukaan. Ovella pysäytti outo tunne siitä, että jotain puuttuu.)

- Haluaisin tehdä pöytävarauksen kello viideksi.

Jotenkin nurinkuriselta tuntuu myös se, että illallisen jälkeen ehtii vielä shoppailemaan. Ehkä se 24 sentin viinilasin jälkeen sujuisikin hiukan huolettomammin kuin normaalisti.