maanantai 20. helmikuuta 2012

Tervetuloa, kulttuurishokki!

Jo sinua tänne osoitteeseen odoteltiinkin. Viihdy nyt ainakin kevääseen.

Olen diagnosoinut itselläni kulttuurishokin sillä perusteella, että juuri nyt vähän kaikki ottaa päähän.

Siis onko vaikka asemalaiturilla pakko kävellä ihmisten päälle? Täällä ovat junat täynnä konduktöörejä, jotka kyllä katsovat, että kaikki ovat päässeet junaan. Kulkuvälineet ovat kyllä täsmällisiä, mutta eivät niin täsmällisiä, että liikkelle lähdetään, jos joku on ovien välissä.

Ja pitääkö ihan koko ajan tuulla? Vuosituhannen kylmin talvi olisi jo riittänyt koettelemukseksi, mutta nyt kun lämpötilat ovat nousseet kivalle talvitasolle, tuulee niin, että pää irtoaa.

Tuulesta huolimatta säät ovat upeat, ja kirkkaina päivinä kotoa näkyy Alpeille asti. Missään ei kuitenkaan voi kuvata, sillä kaikkein kauneimmille paikoille on rakennettu taloja! Siksi myös blogissa on niin vähän kuvamateriaalia.

Olotilaa ei lainkaan helpota se, että käytännön asiat eivät suju. Olemme yrittäneet avata minulle puhelinliittymää nyt kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla numeron avaaminen ei onnistunut, ja asian selvittely vaati kolmen päivän puhelinrumban operaattorin suuntaan. Toisella yrityksellä saimme paperit tehtyä, mutta liike oli juuri menossa kiinni, joten homma jäi kesken. Kaiken piti kuitenkin olla selvää, niin että voin tänään vain hakea uuden sim-kortin.

Vaan kappas kappas: kun tänään marssin liikkeeseen liittymää hakemaan, olimme jälleen palanneet vaiheeseen yksi. "Numero on evätty, teidän täytyy ottaa yhteyttä asiakaspalveluun." Kaikki paperit ovat miehen nimissä, mies työmatkalla Aasiassa, enkä voi siis tehdä mitään.

Lohdutukseksi päätin kokata pastaa, mutta en löytänyt juustoraastinta. Sveitsiläisasunnot muuten syövät taloustarvikkeita laajemminkin, olen huomannut.

2 kommenttia:

  1. Olipa kiva löytää blogisi! Olen lueskellut näitä alkupään juttuja, ja samankaltaisten ajatusten parissa olen itsekin muhinut, joskin Englannissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Coco, ja tervetuloa porukkaan! Kiva kun löysit tänne :) Olen muiden ulkosuomalaisten kanssa kokemuksia vaihtaessani huomannut, että aika samankaltaisia vaiheita kaikki käyvät läpi, maasta riippumatta, ainakin näin Euroopassa.

      Poista