torstai 30. toukokuuta 2013

Idiootti jo puolitoista vuotta

Kun asuu ulkomailla, siihen tottuu. Turtuu. Välillä sille osaa nauraa, osaa asettaa sen mittaisuhteisiin, tunkea omaan lokeroonsa. Ja kyllä siihen väsyykin. Turhautuu.

Tunteeseen, että on täysi idiootti. Että huolimatta yliopisto-opinnoista, työelämän saavutuksista ja koko paketista ei pysty vastaamaan puhelimeen takeltelematta.

Kun aloitin sveitsiläisessä työelämässä, en tullut ajatelleeksi, että päivittäisen ranskanpuhumisen lisäksi...
... joudun käyttämään ranskankielistä exceliä, jossa lihavointikaan ei ole ctrl+b vaan ctrl+g
... kun tarkistuslasken toimiston kassaa, huomaan miettiväni, onko viisisenttinen maan pienin kolikko vai onko vielä pienempiäkin senttisiä
... nelikielisessä maassa kotimainenkin yhteistyökumppani saattaa soittaa tai lähettää viestin kielellä, jota en osaakaan – tai vaikka oma yhteyshenkilöni puhuisikin ranskaa, ei hänen assistenttinsa, kollegansa tai yrityksen puhelinvaihteenhoitaja välttämättä puhukaan
... edellisestä johtuen olen huomannut, että osaan jättää soittopyynnön ja luetella puhelinnumeroni myös kielillä, joita en tiennyt puhuvani.

On sanottava, ettei geneveläinen työelämä ole ollenkaan niin hierarkkista tai vaikeaa kuin pelkäsin, mutta silti hiukan nauratti, kun eräänä päivänä vastasin yhteistyökumppanin puheluun. Ensin linjalla oli oma téléphonistini, joka ilmoitti, että nyt monsieur soittaa. Hän yhdisti minulle monsieur'n sihteerin, joka viimein päästi minut puhumaan monsieur'n kanssa.

Tehottomuudella voi joskus olla merkittävä kansantaloudellinen vaikutus.

4 kommenttia:

  1. Sinnittele :-) Toinen puolitoista, ja kaikki soljuu kuin vettä vain, etkä enää sitten muista, että tuollaistakin oli joskus!

    Olisikin niin hienoa, jos saisi käyttää noin montaa kieltä ihan normiarjessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä :) On itse asiassa yllättävän lohdullista ajatella, että olisi "pahimman puolivälissä"! Kyllähän näitä turhauman hetkiä tulee yhä harvemmin ja harvemmin, ja ne myös unohtuvat nopeammin.

      Monikielisyyden kanssa olen vähän kahden vaiheilla: puolet ajasta on ihanaa elää kielisekamelskassa ja oppia kuin vahingossa saksaa ja virkistää italiantaitoa. Toiset puolet taas haluaisi, että voisi edes joskus hoitaa asiat omalla äidinkielellään. Tai ehkä vähän harvemmin kuin puolet ajasta jopa :)

      Poista
    2. Mulla on täsmälleen sama fiilis tuosta monikielisyydestä, erotuksena, että en osaa ranskaa, saksaa enkä luxemburgia. Siinä mielessä monikielisyys tuntuu melkeenpä helpommalta kuin yksikielisyys, sillä paikalliset tuntuvat olevan tottuneita siihen, ettei aina kommunikointi suju niin sujuvasti, ja sietävät englantia tai alkeellista ranskaani.

      Poista
    3. Monikielisyys helpottaa elämää myös silloin, kun kuulutukset tulevat kolmella kielellä. Jos osaa jokaista kieltä vähän, pääsee kolmannen kielen kohdalla jo ihan kohtuullisesti mukaan. Hyvällä tuurilla englanninkielinen kuulutus tulee vielä lopuksi.

      Poista