Voi kamala, mistä kaikesta sitä itsensä yllättää!
Hyppäsin eilen lentoasemalla taksiin ja lähdimme suunnistamaan ystäväni asunnolle, avaimet piti poimia hänen ystävänsä asunnolta matkalta. Molemmat kerrostaloyhtiöt olivat noin taksiautoilijan kannalta hankalia, sillä rappuja oli paljon ja viitoitukset heikohkoja.
Siinä sitten tilataksin takapenkillä (miksi sellainen muuten osuu kohdalle aina, kun on matkassa yksin?) päähäni pälkähti, että miksi, voi miksi minulle piti juuri tänä iltana sattua kuljettaja, joka ei puhu kunnolla suomea. Itsesäälisenä märehdin, että oikean rapun etsintä kaatosateessa vieraalla asuinalueella olisi ollut hankalaa muutenkin.
Auts. Hiukan ilkeä ja kohtuuton ajatus keneltä tahansa, mutta ennen kaikkea joltakulta, joka keikkuu maailmalla puolikielisenä itsekin ja möksähtää, jos joku vastaa ranskan sijasta englanniksi.
Okei, olin väsynyt, lento oli ollut myöhässä ja ballerinat pilaantuneet vesisateesta, mutta silti: auts. Mikä asenne! Ei, en ole siitä erityisen ylpeä.
Naistutkimuksen maisteri muuttaa maahan, jossa naiset saivat äänioikeuden kolme vuotta ennen hänen syntymäänsä.
perjantai 28. syyskuuta 2012
torstai 27. syyskuuta 2012
Liikennelaitos on minulle velkaa
Arkipäivää muulle maailmalle, ihmeellinen innovaatio Geneven liikennelaitokselle: lippuautomaatti, joka palauttaa rahaa!
Eilen pääsin käyttämään tätä ihmettä ensimmäisen kerran. Tähän saakka ratikkapysäkille on pitänyt varautua tasan kolmen ja puolen frangin kanssa, jos ei halua kokea sitä mahtavaa fiilistä, joka seuraa kun syöttää koneeseen viisifrangisen ja vasta sen jälkeen oivaltaa, että vaihtorahat saadakseen täytyisi mennä kuitin kanssa liikennelaitoksen neuvontaan... Vielä mahtavampi fiilis on, jos matkustaa kaverin kanssa ja on laskenut, että rahat riittävät juuri kahteen lippuun - paitsi etteivät sitten riitäkään, sillä kahta lippua ei voi maksaa yhdessä ja masiina nieli puolet budjetista.
Saatavia liikennelaitokselta olisi varmasti jo useampi kymppi, mutten ole aivan varma, kuinka pitkältä ajalta rahat voi hakea takautuvasti.
Huomaatteko kuvassa toisen geneveläisen harvinaisuuden? Aparaatti hyväksyy myös pankki- ja luottokorttimaksut. Osa automaateista hyväksyy maksut vain käteisellä tai TPG:n omalla maksukortilla, joita niitäkin selkeyden vähentämiseksi on kahta erilaista, jotka eivät tietenkään käy kaikkiin koneisiin. Rahoittaakohan laitos useaa rinnakkaista maksujärjestelmää niillä vaihtorahoilla, joita matkustajat eivät koskaan peri takaisin?
Näissä fiiliksissä pakkaan matkalaukkuni ja lähden piipahtamaan teknologiaihme-Suomessa. Seuraavan puolentoista viikon aikana siis tiedossa oman sveitsiläistymisen testaamista, jos vain yllän enää niin korkealle teknologiselle tasolle, että kykenen postaamaan matkalaitteistolla.
Eilen pääsin käyttämään tätä ihmettä ensimmäisen kerran. Tähän saakka ratikkapysäkille on pitänyt varautua tasan kolmen ja puolen frangin kanssa, jos ei halua kokea sitä mahtavaa fiilistä, joka seuraa kun syöttää koneeseen viisifrangisen ja vasta sen jälkeen oivaltaa, että vaihtorahat saadakseen täytyisi mennä kuitin kanssa liikennelaitoksen neuvontaan... Vielä mahtavampi fiilis on, jos matkustaa kaverin kanssa ja on laskenut, että rahat riittävät juuri kahteen lippuun - paitsi etteivät sitten riitäkään, sillä kahta lippua ei voi maksaa yhdessä ja masiina nieli puolet budjetista.
Saatavia liikennelaitokselta olisi varmasti jo useampi kymppi, mutten ole aivan varma, kuinka pitkältä ajalta rahat voi hakea takautuvasti.
Huomaatteko kuvassa toisen geneveläisen harvinaisuuden? Aparaatti hyväksyy myös pankki- ja luottokorttimaksut. Osa automaateista hyväksyy maksut vain käteisellä tai TPG:n omalla maksukortilla, joita niitäkin selkeyden vähentämiseksi on kahta erilaista, jotka eivät tietenkään käy kaikkiin koneisiin. Rahoittaakohan laitos useaa rinnakkaista maksujärjestelmää niillä vaihtorahoilla, joita matkustajat eivät koskaan peri takaisin?
Näissä fiiliksissä pakkaan matkalaukkuni ja lähden piipahtamaan teknologiaihme-Suomessa. Seuraavan puolentoista viikon aikana siis tiedossa oman sveitsiläistymisen testaamista, jos vain yllän enää niin korkealle teknologiselle tasolle, että kykenen postaamaan matkalaitteistolla.
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Kaksi eitä ja kyllä
Sveitsiläiset piipahtivat uurnilla suorittamassa neljännesvuosittaisen äänestysurakkansa. Lopputulos: ei tupakoinnin kieltämiselle, ei eläkeläisten omistusasumisen tukemiselle ja lopulta kyllä nuorten musiikkikasvatuksen lisäämiselle.
On harvinaista, että aloite ylipäätään menee läpi, mutta musiikkikasvatuksen kannatus oli vieläpä harvinaisen yksimielinen: kaikki kantonit sanoivat aloitteelle kyllä. Vastahakoisimmassakin kantonissa, saksankielisessä Schwyzissä, joo-naisia ja -miehiä oli 56 prosenttia äänestäneistä. Kivan vihreää äänestyskarttaa voi ihailla esimerkiksi 20 minutesin sivuilla, jossa on äänestykselle oma teemasivu.
Tästä eteenpäin siis musiikkikoulutuksen osaa koulussa kasvatetaan ja musiikkiopintoihin pääsyä helpotetaan. Kantonit luovat myös vuoteen 2014 mennessä yhteiset tavoitteet sen suhteen, mitä koululaisten tulee musiikista oppia.
Ennen äänestystä hämmästeltiin, onko musiikki todella tärkeämpää kuin esimerkiksi monikielisen maan muiden äidinkielien tai vaikka historian opettaminen. Nettikeskusteluissa tuloksen julkistamisen jälkeen äänessä ovat myös urheilutuntien lisäämisen kannattajat, jotka saavat vastaansa kulttuurin suosijat. Pikaisen lukukierroksen jälkeen voin todeta, että ehkä myös äidinkielen tunteja olisi ollut syytä lisätä, ainakin oikeinkirjoituksen osalta...
Suuri osa Sveitsistä ei tänäänkään kajauttanut ääntään kuuluviin, sillä äänestysprosentti keikkui 42:n ja 43:n välillä. Systeemiä on kritisoitu myös siitä, että parhaiten äänensä saavat kuuluviin ne, joilla on eniten rahaa tehdä lobbaustyötä (ja paras mainostoimisto). Alhaisen äänestysprosentin ansiosta tehokas strateginen ase on myös se, että ylipäätään saa joukkonsa liikkeelle.
Mielikuvatyötä tehdään huolella jo ennen kuin aloitteet päätyvät äänestykseen, mikä näkyy muun muassa äänestysten nimeämisessä. Tupakointialoitetta kutsuttiin "passiiviselta tupakoinnilta suojaamiseksi" (protection contre le tabagisme passif) ja asumisen veroaloitetta "eläkkeellä asumisen turvaamiseksi" (sécurité du logement à la retraite). Niistä on helppo päätellä lain tavoite, mutta tietysti niillä yritetään ennen kaikkea vaikuttaa tunteisiin ja sitä kautta mielikuviin.
Samoin toimivat esimerkiksi asioiden hyväksi perustetut internetsivut. Muuan tupakkalain vastustajaryhmä edisti asiaansa saitilla restons-raisonnables.ch, siis "pysytään kohtuullisina".
Vaalitarkkailijanne Geneven laidalta pitää yhteiskunnallisen analyysinsa kohtuullisena ja lopettaa valispekuloinnin tältä erää tähän. Todetaan nyt lopuksi kuitenkin vielä, että aiempi syväanalyysini tupakkaäänestyksen tuloksesta ei mennyt aivan nappiin, koska Geneveä lukuunottamatta kaikki Länsi-Sveitsin ranskankieliset kantonit hylkäsivät idean, vieläpä varsin jyrkästi.
On harvinaista, että aloite ylipäätään menee läpi, mutta musiikkikasvatuksen kannatus oli vieläpä harvinaisen yksimielinen: kaikki kantonit sanoivat aloitteelle kyllä. Vastahakoisimmassakin kantonissa, saksankielisessä Schwyzissä, joo-naisia ja -miehiä oli 56 prosenttia äänestäneistä. Kivan vihreää äänestyskarttaa voi ihailla esimerkiksi 20 minutesin sivuilla, jossa on äänestykselle oma teemasivu.
Tästä eteenpäin siis musiikkikoulutuksen osaa koulussa kasvatetaan ja musiikkiopintoihin pääsyä helpotetaan. Kantonit luovat myös vuoteen 2014 mennessä yhteiset tavoitteet sen suhteen, mitä koululaisten tulee musiikista oppia.
Ennen äänestystä hämmästeltiin, onko musiikki todella tärkeämpää kuin esimerkiksi monikielisen maan muiden äidinkielien tai vaikka historian opettaminen. Nettikeskusteluissa tuloksen julkistamisen jälkeen äänessä ovat myös urheilutuntien lisäämisen kannattajat, jotka saavat vastaansa kulttuurin suosijat. Pikaisen lukukierroksen jälkeen voin todeta, että ehkä myös äidinkielen tunteja olisi ollut syytä lisätä, ainakin oikeinkirjoituksen osalta...
Suuri osa Sveitsistä ei tänäänkään kajauttanut ääntään kuuluviin, sillä äänestysprosentti keikkui 42:n ja 43:n välillä. Systeemiä on kritisoitu myös siitä, että parhaiten äänensä saavat kuuluviin ne, joilla on eniten rahaa tehdä lobbaustyötä (ja paras mainostoimisto). Alhaisen äänestysprosentin ansiosta tehokas strateginen ase on myös se, että ylipäätään saa joukkonsa liikkeelle.
Mielikuvatyötä tehdään huolella jo ennen kuin aloitteet päätyvät äänestykseen, mikä näkyy muun muassa äänestysten nimeämisessä. Tupakointialoitetta kutsuttiin "passiiviselta tupakoinnilta suojaamiseksi" (protection contre le tabagisme passif) ja asumisen veroaloitetta "eläkkeellä asumisen turvaamiseksi" (sécurité du logement à la retraite). Niistä on helppo päätellä lain tavoite, mutta tietysti niillä yritetään ennen kaikkea vaikuttaa tunteisiin ja sitä kautta mielikuviin.
Samoin toimivat esimerkiksi asioiden hyväksi perustetut internetsivut. Muuan tupakkalain vastustajaryhmä edisti asiaansa saitilla restons-raisonnables.ch, siis "pysytään kohtuullisina".
Vaalitarkkailijanne Geneven laidalta pitää yhteiskunnallisen analyysinsa kohtuullisena ja lopettaa valispekuloinnin tältä erää tähän. Todetaan nyt lopuksi kuitenkin vielä, että aiempi syväanalyysini tupakkaäänestyksen tuloksesta ei mennyt aivan nappiin, koska Geneveä lukuunottamatta kaikki Länsi-Sveitsin ranskankieliset kantonit hylkäsivät idean, vieläpä varsin jyrkästi.
lauantai 22. syyskuuta 2012
Viinikaappitetris
Suomalaiselle se vain edelleen muutaman kuukauden Euroopan-komennuksen jälkeenkin on ihmeellistä. Että viiniä saa myydä alennuksella, ruokakaupassa.
Ranskalaisen markettiketjun Carrefourin jokasyksyinen viinialennus Foire aux vins tulee kotiin muutaman päivän ennen spektaakkelin alkua katalogin muodossa. Tarjoukset vaihtelevat 5 prosenttia pullosta -aleista kaksi samppanjaa yhden hinnalla / kaksi laatikkoa yhden hinnalla -houkutiksiin.
Liikkeessä on viiniviikkojen aikana oikein punainen matto lattialla, ja teemakäytävä on ahdettu täyteen viinilaatikoita. Myyjät vastaavat iloisesti viinien luonteenpiirteisiin ja käyttötarkoituksiin liittyviin kysymyksiin, mutta siihen palveluinto rajoittuukin. Kun kaipailemme katalogiin merkattua punaviiniä, vastaus on "Aamulla hylly täytettiin, illalla täytetään uudestaan, nyt sitä ei ole". Samppanjaa taas "Ei näköjään ole vielä purettu. Kannattaa tulla uudelleen toisena päivänä, ehkä huomenna."
Kotona alkaa sitten viinikaappitetris. Samppanjat ja kuohuviinit ovat sen verran pulleita, että ne eivät mahdu hyllyyn vierekkäin. Punaviinien pitäisi olla valkoisten yläpuolella ja tiiviisti käytettyjen edessä. Jätän miehen pohtimaan, minne se kaksi yhden hinnalla -samppanja mahtuu.
Ranskalaisen markettiketjun Carrefourin jokasyksyinen viinialennus Foire aux vins tulee kotiin muutaman päivän ennen spektaakkelin alkua katalogin muodossa. Tarjoukset vaihtelevat 5 prosenttia pullosta -aleista kaksi samppanjaa yhden hinnalla / kaksi laatikkoa yhden hinnalla -houkutiksiin.
Liikkeessä on viiniviikkojen aikana oikein punainen matto lattialla, ja teemakäytävä on ahdettu täyteen viinilaatikoita. Myyjät vastaavat iloisesti viinien luonteenpiirteisiin ja käyttötarkoituksiin liittyviin kysymyksiin, mutta siihen palveluinto rajoittuukin. Kun kaipailemme katalogiin merkattua punaviiniä, vastaus on "Aamulla hylly täytettiin, illalla täytetään uudestaan, nyt sitä ei ole". Samppanjaa taas "Ei näköjään ole vielä purettu. Kannattaa tulla uudelleen toisena päivänä, ehkä huomenna."
Kotona alkaa sitten viinikaappitetris. Samppanjat ja kuohuviinit ovat sen verran pulleita, että ne eivät mahdu hyllyyn vierekkäin. Punaviinien pitäisi olla valkoisten yläpuolella ja tiiviisti käytettyjen edessä. Jätän miehen pohtimaan, minne se kaksi yhden hinnalla -samppanja mahtuu.
perjantai 21. syyskuuta 2012
Fonduenmakuista viikonloppua!
Ensimmäistä kertaa ehkä ikinä tuli sellainen olo, että olisipa pian talvi. Pääsisi laskemaan ja voisi syödä fondueta ilman, että pään päällä leijuu juustonhuuruinen turistin aura.
Viimeinen niitti tälle tuntemukselle oli kuitenkin eilinen vaelluslenkki La Curen kukkuloilla, Jura-vuoristossa aivan Ranskan rajan tuntumassa. Tiesin kyllä etukäteen, että reitillä on korkeuseroa yhteensä reilut 600 metriä, mutta en tiennyt, että suurin osa siitä on ensimmäisten neljän kilometrin aikana! Tuli ikävä sitä, että lasketellessa sentään pääsee hissillä ylös. (Huipulla hissiaseman kohdalla kävi ilmi, että kyseessä onkin laskettelurinne.)
Sveitsissä tosin alkaa virallisesti vasta syksy, syyspäivän tasausta kun käydään. Ihan selvä syksyn valokin on jo ilmassa, vai mitä?
Vaeltamista syksy ei haittaa, mutta viikon kuluttua vietetään lehmien vuoriltapaluujuhlaa. Ammut saavat päähänsä kukkaseppeleitä ja muuta söpöä ja ne marssitetaan juhlakulkueessa kylien läpi takaisin kotinavettoihin. Vuoristossa on siis sen jälkeen paljon tyhjempaa ja tylsempää. Jäävätköhän lampaat?
Lehmäfanina raportoisin mielelläni lehmäjuhlasta, mutta Suomen-matkan vuoksi en pääse paikalle. Ehkä kumisaappaatoman on muutenkin viisainta jäädä kotiin, sillä lehmänläjät istuvat aika huonosti kaupunkimittasuhteisiin. Suomen-matka luultavasti karkoittaa myös tuon olispa jo talvi -tunteen. Parasta siis syödä tänä viikonloppuna fondueta varastoon.
Viimeinen niitti tälle tuntemukselle oli kuitenkin eilinen vaelluslenkki La Curen kukkuloilla, Jura-vuoristossa aivan Ranskan rajan tuntumassa. Tiesin kyllä etukäteen, että reitillä on korkeuseroa yhteensä reilut 600 metriä, mutta en tiennyt, että suurin osa siitä on ensimmäisten neljän kilometrin aikana! Tuli ikävä sitä, että lasketellessa sentään pääsee hissillä ylös. (Huipulla hissiaseman kohdalla kävi ilmi, että kyseessä onkin laskettelurinne.)
Sveitsissä tosin alkaa virallisesti vasta syksy, syyspäivän tasausta kun käydään. Ihan selvä syksyn valokin on jo ilmassa, vai mitä?
Vaeltamista syksy ei haittaa, mutta viikon kuluttua vietetään lehmien vuoriltapaluujuhlaa. Ammut saavat päähänsä kukkaseppeleitä ja muuta söpöä ja ne marssitetaan juhlakulkueessa kylien läpi takaisin kotinavettoihin. Vuoristossa on siis sen jälkeen paljon tyhjempaa ja tylsempää. Jäävätköhän lampaat?
Lehmäfanina raportoisin mielelläni lehmäjuhlasta, mutta Suomen-matkan vuoksi en pääse paikalle. Ehkä kumisaappaatoman on muutenkin viisainta jäädä kotiin, sillä lehmänläjät istuvat aika huonosti kaupunkimittasuhteisiin. Suomen-matka luultavasti karkoittaa myös tuon olispa jo talvi -tunteen. Parasta siis syödä tänä viikonloppuna fondueta varastoon.
torstai 20. syyskuuta 2012
Whaaat elikäs quuoooi?
Kirjoitin eilen olevani pohjalla, mutta käkikellot kanssa!
Kurvasin unjobs.org-saitille tutkailemaan työmahdollisuuksia, sillä olen vieläkin päättänyt hakata päätäni seinään näiden kansainvälisten organisaatioiden kanssa, vaikka ne joka rekryprosessissa utelevatkin, olenko viime kerrasta lihonut tai muistanko lisää yksityiskohtia harjoitteluaikaisesta palkkauksestani.
Sieltä sivulta löytyi kyllä tämän työhakuprosessin uusin pohjanoteeraus. Organisaatio hakee vapaaehtoista ranskan kääntäjää, melkoisin vaatimuksin.
Ensinnäkin hakijan odotetaan "toimittavan meille korkealaatuisia dokumentteja aikatauluja kunnioittaen". Okei, ihan ymmärrettävää, samoin kuin pätevyysvaatimus. Lisäksi pitäisi "pystyä aloittamaan heti ja olemaan kanssamme vähintään vuoden (sopimus uusittavissa)". Eikä siinä kaikki, sillä on myös oltava "valmis sitoutumaan pitkällä aikavälillä, etkä ihanteellisessa tilanteessa ole ns. töiden välissä, jotta pystyt sitoutumaan projektiin". Aikaa vaaditaan 10-15 tuntia viikossa.
Ja kaikki tämä ilmaiseksi. Lisäeduksi mainitaan tietysti se, että tällä tavalla jalkansa voi saada kansainvälisten organisaatioiden oven väliin.
Uuh. Minulla kun oli Suomessa asuessa tapana työkavereiden kanssa päätellä, että työnantaja ei sitoudu työntekijöihin aina, kun palkankorotus evättiin. Sitoutuihan se sentään maksamaan palkkaa.
Kurvasin unjobs.org-saitille tutkailemaan työmahdollisuuksia, sillä olen vieläkin päättänyt hakata päätäni seinään näiden kansainvälisten organisaatioiden kanssa, vaikka ne joka rekryprosessissa utelevatkin, olenko viime kerrasta lihonut tai muistanko lisää yksityiskohtia harjoitteluaikaisesta palkkauksestani.
Sieltä sivulta löytyi kyllä tämän työhakuprosessin uusin pohjanoteeraus. Organisaatio hakee vapaaehtoista ranskan kääntäjää, melkoisin vaatimuksin.
Ensinnäkin hakijan odotetaan "toimittavan meille korkealaatuisia dokumentteja aikatauluja kunnioittaen". Okei, ihan ymmärrettävää, samoin kuin pätevyysvaatimus. Lisäksi pitäisi "pystyä aloittamaan heti ja olemaan kanssamme vähintään vuoden (sopimus uusittavissa)". Eikä siinä kaikki, sillä on myös oltava "valmis sitoutumaan pitkällä aikavälillä, etkä ihanteellisessa tilanteessa ole ns. töiden välissä, jotta pystyt sitoutumaan projektiin". Aikaa vaaditaan 10-15 tuntia viikossa.
Ja kaikki tämä ilmaiseksi. Lisäeduksi mainitaan tietysti se, että tällä tavalla jalkansa voi saada kansainvälisten organisaatioiden oven väliin.
Uuh. Minulla kun oli Suomessa asuessa tapana työkavereiden kanssa päätellä, että työnantaja ei sitoudu työntekijöihin aina, kun palkankorotus evättiin. Sitoutuihan se sentään maksamaan palkkaa.
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Naistenlehdet eivät opetakaan kaikkea
Vietän varmaan liikaa aikaa kotona yksikseni, sillä ehdin käydä kaikenlaisia jänniä ajatuksenvaihtoja itseni kanssa. Pääasiassa perustelen itselleni, miksi sitä sun tätä työpaikkaa ei kannata hakea, koska joko se on liian vaikea tai liian helppo, liian täysipäiväinen tai liian osapäiväinen, vaatii liikaa matkustamista ei sitten ei ollenkaan.
Siis vakuutan itselleni, miksi ennemmin kannattaa jämähtää paikoilleen kuin yrittää yhtään mitään. Pelkään.
Minä kun luulin käyneeni tämän pelkokierteen läpi jo ennen Suomesta lähtöä! Pelotti jättää vakituinen työpaikka, ainoaksi oikeaksi luulemani urapolku, tutut käyttöjärjestelmät ja rakkaat kollegat ja lähteä metsästämään jotain, mistä ei ole takuita, mutta mikä voisi olla enemmän minun juttuni.
Kaiken piti olla mahdollista, mutta nyt kun selaan tuhansia avoimien työpaikkojen ilmoituksia, etsin kuin automaattiohjauksella sellaisia, joihin entinen kokemukseni riittäisi. Niin vähän mukavuusalueeni ulkopuolella kuin näissä olosuhteissa on mahdollista. Vaikka minun pitäisi etsiä keinoja toteuttaa niitä unelmia, joiden perässä lähdin!
Naistenlehtiaddiktina olen lukenut niin monta rohkeaa elämänmuutosjuttua, että opintoviikoiksi muutettuna saisin kasaan vähintään maisterintutkinnon. Tarinat loppuvat kuitenkin lähes aina siihen hetkeen, kun on tehty lähtöpäätös, ostettu se yhdensuuntainen lentolippu ja mahdutettu omaisuus pahvilaatikoihin. En muista lukeneeni ohjeita elämään ensiaskeleen jälkeen. Kuinka uskaltaa ottaa seuraava askel? Kuinka rakentaa se omannäköisensä elämä, riittävän erilainen ja olla vajoamatta uudelleen vanhoihin kuvioihin? Entä jos pyllähtääkin pyrstölleen?
Mitä työhön tulee, olen jo jättänyt kaiken. Minulla ei ole työtä, joten tämänhän pitäisi olla mitä parhain paikka lähteä tavoittelemaan uusia unelmia: mikä tahansa muutos on parempaan päin eikä menetettävää juuri ole.
Miksi putoaminen pelottaa, vaikka olen jo pohjalla?
Siis vakuutan itselleni, miksi ennemmin kannattaa jämähtää paikoilleen kuin yrittää yhtään mitään. Pelkään.
Minä kun luulin käyneeni tämän pelkokierteen läpi jo ennen Suomesta lähtöä! Pelotti jättää vakituinen työpaikka, ainoaksi oikeaksi luulemani urapolku, tutut käyttöjärjestelmät ja rakkaat kollegat ja lähteä metsästämään jotain, mistä ei ole takuita, mutta mikä voisi olla enemmän minun juttuni.
Kaiken piti olla mahdollista, mutta nyt kun selaan tuhansia avoimien työpaikkojen ilmoituksia, etsin kuin automaattiohjauksella sellaisia, joihin entinen kokemukseni riittäisi. Niin vähän mukavuusalueeni ulkopuolella kuin näissä olosuhteissa on mahdollista. Vaikka minun pitäisi etsiä keinoja toteuttaa niitä unelmia, joiden perässä lähdin!
Naistenlehtiaddiktina olen lukenut niin monta rohkeaa elämänmuutosjuttua, että opintoviikoiksi muutettuna saisin kasaan vähintään maisterintutkinnon. Tarinat loppuvat kuitenkin lähes aina siihen hetkeen, kun on tehty lähtöpäätös, ostettu se yhdensuuntainen lentolippu ja mahdutettu omaisuus pahvilaatikoihin. En muista lukeneeni ohjeita elämään ensiaskeleen jälkeen. Kuinka uskaltaa ottaa seuraava askel? Kuinka rakentaa se omannäköisensä elämä, riittävän erilainen ja olla vajoamatta uudelleen vanhoihin kuvioihin? Entä jos pyllähtääkin pyrstölleen?
Mitä työhön tulee, olen jo jättänyt kaiken. Minulla ei ole työtä, joten tämänhän pitäisi olla mitä parhain paikka lähteä tavoittelemaan uusia unelmia: mikä tahansa muutos on parempaan päin eikä menetettävää juuri ole.
Miksi putoaminen pelottaa, vaikka olen jo pohjalla?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)