Sveitsi aloitti uuden vuoden hyvässä kiidossa, kun The Economist julisti sen onnellisimmaksi maaksi.
Sitten tuli toisen ja kolmannen päivän välinen yö, ja Daillonin ampujaksi lehdistössä ristitty myös vei kolmen naisen hengen. Kaksi muuta uhria kärsivät vammoistaan sairaalassa mutta näyttävät jäävän eloon.
Yleisestä tunnelmasta tuli mieleen Suomi Myyrmannin pommi-iskun jälkeen: tämä koskee myös meitä, emme ole suojassa, emme muiden yläpuolella, emme parempia, sittenkään.
"Ottakaa heiltä aseet pois", huusi Saksan media. "Ei säästynyt Sveitsikään", kommentoitiin Belgiasta.
Alkoi poliittinen polemiikki, sillä aseita maassa todella piisaa. Yksityisen aseenkantoluvan saaminen on kovassa, mutta sen sijaan armeija varustaa kaikki reserviläiset aseella, joita säilytetään kotona, pienen ammusmäärän kera.
Daillonin ampujalla ei laillisia aseita ollut, sillä ne oli otettu häneltä pois mielenterveysongelmien vuoksi.
Entinen liittokansleri, kristillisdemokraatti Heiner Studer ehti lausua jo eilen Le Matinille, että valtion pitäisi ottaa haltuunsa nämä aseet ja "taata kansalaisille riittävä turvallisuudentunne, ettei heidän tarvitsisi pitää aseita kotonaan".
Le Matinin mukaan aihe on varsinainen merikäärme, serpent de mer, siis ikuisuusaihe. Viimeksi pari vuotta sitten vastaavansisältöinen aloite hylättiin kansanäänestyksessä. Tulkitsen, että kyse on jälleen kerran sveitsiläisten halusta asettaa yksilönvapaus ja autonomia keskushallintoisuuden edelle.
Sveitsi onkin merkillinen, ehkä merkittäväkin, poikkeus siinä tilastossa, jonka mukaan aseiden helppo saatavuus korreloi asekuolemiin. Tragedioita on tähän saakka ollut vähän, ja usein niidenkin uhrit ovat olleet poliiseja tai muita viranomaisia, joille vaara on ammatinvalintakysymys. YK:n selvityksen mukaan Sveitsissä ampuma-asekuolemia sattuu vuodessa 0,5 jokaista 100 000 asukasta kohden, kun esimerkiksi Yhdysvalloissa vastaava luku liikkuu 200 ja 300 välillä. Itsemurhaluvuissa Sveitsi sijoittuu suunnilleen samalle linjalle Ruotsin kanssa, kun itsemurhien määrät suhteutetaan väkilukuun.
Tragedia herättää tietysti kysymyksen, mikä tilastojen lopullinen merkitys on: eikö yksikin itsemurha tai tappo valtion tarjoamalla aseella ole liikaa, vai voidaanko tosiaan vetäytyä sen selityksen taakse, että aseet ja keinot löytyvät kuitenkin jostakin?
Ulkosuomalaiselämä on muuten sillä tavalla kummallista, että itsensä on aika helppo pitää etäällä tällaisista kauheuksista. Kun Suomessa sattuu jotain, sen suodattaa kauemmas ajattelemalla, etten asu siellä. Kun taas täällä sattuu jotain, etääntyy tapahtuma ajatuksella, ettei tännekään oikein ole juuria. Voi olla koko ajan omassa lintukodossaan.
Lähteet
Heiner Studerin haastattelu
Le Matinin artikkeli Sveitsin asekulttuurista
Wikipedia-sivu Sveitsin armeijan käytännöistä
Ranskalaislehti Le Figaron artikkeli Sveitsin aseäänestyksestä
Itsemurhatilastoja Sveitsistä
Itsemurhatilastoja Euroopasta
Naistutkimuksen maisteri muuttaa maahan, jossa naiset saivat äänioikeuden kolme vuotta ennen hänen syntymäänsä.
Nämä asiat liikkuivat myös mielessäni, kun luin uutisointia nykyisestä kotimaastasi. Lintukodon rikkoutuminen on traaginen hetki, josta ei ole paluuta. Ei se silti poista ykkösasemaa maailman onnellisimpana maana – ei ole pudottanut Suomeakaan listoilta.
VastaaPoistaTosin kun tänäänkin kuunteli uutisia, kotomaan onnellinen tulevaisuus vaikuttaa vähintäänkin epävarmalta. Kuulostaa siltä, että lähestulkoon kaikkea ollaan lakkauttamassa.
Toivottavasti presidentin aloittamaa palkka-alea ei ryhdytä käyttämään keppihevosena kaikkien palkkojen alentamiselle. Siihen ei nykyisellä veropolitiikalla ole varaa.
Mutta hyvää uutta vuotta sinnekin! Miten nopeasti eka vuotesi samppanjaleidinä onkaan sujahtanut!
Noinhan se on. Minullakin kävi jossain vaiheessa mielessä, että "pientähän tämä on", ja aseiden poiskerääminen tuntuu liioitellulta - pitääkö aina tehdä kaikki mahdollinen, ettei mitään vain sattuisi, kun sitten aina jotain sattuu kuitenkin? Toisaalta taas se on hiukan kyyninen ajatus, sillä omaisille kolme uhria ei ole vähän vaan aivan liikaa.
PoistaSuomen uutisetkin ovat huolestuttavia, vaikka niiltä välimatka hiukan suojaa. Samassa kriisissähän tässä silti ollaan.
Hyvää uutta vuotta! Ensimmäinen samppanjavuosi on kyllä livahtanut luvattoman nopeaan!
Mä voin hyvin kuvitella ton tunteen, että jos Suomessa tapahtuu jotain kamalaa, niin ajattelet että olet kaukana, ja jos Sveitsissä tapahtuu jotain ajattelet, että olet suomalainen. :) Mutta hurjia juttuja tosiaan tapahtuu. En tiedä onko media vaan aktiivisempi kaiken kamalan uutisoinnissa. Musta tuntuu, että kun selaan iltasanomien tai iltalehden nettisivuja niin sieltä pomppaa joka päivä joku puukotus/ampuminen/törkeä pahoinpitely esille. Siis viimeaikoina todella usein. Ja todella julmia caseja. Surullista, ja toivottavasti nämä kamaluudet olisivat vähenemään päin.
VastaaPoistaLaura
Täälläkin ainakin tietyt viestimet pursuavat rikosuutisia ja kauheuksia. Välillä tuntuu, että poliisi käyttää enemmän aikaa rikoksista tiedottamiseen kuin niiden selvittämiseen...
PoistaNoissa kammokeissien uutisoinnissa on minusta se vaara, että niihin jotenkin turtuu. Alkaa helpommin ajatella, että "onhan näitä, ja pahempaakin tapahtuu". Kyynistyy. Surullista, todella.